sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulu - kaikkien aikojen pelastusoperaatio

Rick Warren: Christmas - The Ultimate Rescue Mission

Kaukaisin tähän asti kuvattu kohde, joka on nuorin galaksi, jota on koskaan havainnoitu, vain n.700 miljoonaa vuotta vanha. Etäisyys siihen on noin 13.8 miljardia valovuotta. Kuva: ESA Hubble.
Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua. Ps.50:15.

Et pysty ratkaisemaan kaikkia ongelmiasi. Jos pystyisit, olisit jo kuivilla. Olet varmaankin yrittänyt ratkaista niitä yhä uudestaan, mutta sinun ongelmiesi ratkaisemiseksi tarvitaan muutakin kuin sinun omat kykysi.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Jeesus, osa4

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Jesus

Tässä on vähän erikoinen galaksi UGC 10214, joka on itse asiassa kahden galaksin kolarista syntynyt kummallinen "sammakon nuijapää". Hännässä olevat irralliset tähdet muodostavat vähitellen omia saarekkeitaan, jotka jäävät kiertämään isäntägalaksia. Kuva: ESA Hubble.
Osa 4/4: Ruut 4:1-22

Pelastus
Vielä on eräs asiayhteys mainitsematta. Mehän tiedämme, mitä tapahtui jopa kuningas Daavidin jälkeenkin. Me tiedämme, että suurella kuningas Daavidilla oli vielä suurempi Poika! Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa on vähän erilainen sukupuu. Se alkaa näin:

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Anteeksiantamus ja luottamuksen palautuminen

Rick Warren: Forgiveness vs. Restoration of Trust

Komeetta ISON, koodinimeltään C/2012 S1, on näkyvissä suunnilleen elokuusta joulukuuhun (2013). On mahdollista, että se erottuu jossain vaiheessa paljain silmin. Kuva. ESA Hubble.
Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" - näin sanoo Herra. Room.12:19.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Olkaamme armahtavaisia, osa1

Francis Frangipane: Becoming a People of Mercy

Tämä Linnunradan keskustassa sijaitseva tähtirykelmä on kuin timanttikoru. Se sisältää paljon poikkeuksellisen kirkkaita tähtiä niin tiiviissä tilassa, että se mahtuisi auringon ja lähimmän toisen tähtemme väliin (Alfa Kentaurin, joka on 4,3 vv:n päässä). Kuva: ESA Hubble.
Koko elämänsä ajan Jeesus kohdisti huomiotaan niihin, joita muut syrjivät. Hän rakasti hylkiöitä, niitä joita halveksittiin, pilkattiin ja suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Myös hänen tapansa syödä yhdessä tunnettujen pahiksien kanssa loukkasi fariseuksia, jotka hyökkäsivät Jeesuksen opetuslapsia vastaan kysymällä: Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa! Matt.9:11.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Jeesus, osa3

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Jesus

Tämä tähtijoukko on koodinimeltään M53. Se on hyvin säännöllisen pyöreä ja keskeltä tiheämpi. Samankaltaisia tähtijoukkoja on Linnunradan piirissä yli 150. Kuva: ESA Hubble.
Osa 3/4: Ruut 4:1-22

Kiitetty olkoon Herra, joka antoi sinulle sukulunastajan. Ruut 4:14. 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Uskon sisäistämisestä

Ross Rohde: Caught

Tämä galaksi NGC 3621 on suhteellisen lähellä, "vain" 20 miljoonan valovuoden päässä maasta Vesikäärmeen tähdistössä. Tällä galaksilla ei ole sauvamaista keskustaa, vaan se on kokonaan kierteinen. Tämä galaksi on ollut hyödyllinen tähtitieteelle, sillä sen muutamien kirkkaiden tähtien avulla avulla on voitu määrittää etäisyyksiä. Kuva: ESA Hubble.
Olemme kuulleet sanottavan "kristillistä uskoa ei riitä opettaa, se pitää sisäistää". Tottahan se onkin, mutta kuulemme sellaista niin usein, että se on helppo sivuuttaa olankohautuksella. Miltä näyttää, jos joku on "sisäistänyt uskon"? Millä tavalla se poikkeaa ihmisestä, jolle kristinusko on opittua?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Syvennymme Kristuksen salaisuuteen

Art Katz: An Insight into the Mystery of Christ

Kahden galaksin yhteensulautuminen on jättänyt jälkeensä omituisen näköisen galaksin M64. Pimeän kaasun suuri määrä on antanut aiheen keksiä galaksille lempinimen "musta silmä". Tämä erikoisuus sijaitsee 17 miljoonan valovuoden päässä maasta. Kuva: ESA Hubble.
Paavali puhuu salaisuudesta Efesolaiskirjeessä: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen. Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella, jonka Jumala on voimassaan minulle suonut. Ef.3:6-7.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Jeesus, osa2

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Jesus

Saturnus on kuvattu tässä vähän epätavallisilla aallonpituuksilla. Eri värien avulla on voitu selvittää Saturnuksen kaasukehän koostumusta. Kuva: ESA Hubble.
Osa 2/4: Ruut 4:1-22

Hyvyys
On helppo eksyä yksityiskohtiin, mutta tässä Boas ottaa itselleen vaimon ja paljon vastuuta, mukaan lukien taloudellista vastuuta, jonkun muun puolesta.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jumalan erikoisalaa: mahdottomat asiat

Rick Warren: God's Specialty - The Impossible

Tässä on lähikuva Linnunradan keskustan alueesta. Aivan keskellä kuvaa on myös piilossa "hirviö" nimeltä Sagittarius A, massiivinen musta aukko, jonka ympäri koko galaksimme pyörii. Kuva: ESA Hubble.
Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. Ef.3:20-21.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Aitouteen, osa2

Ed Waken: Authentic (part 2 of 4) 

Tässä galaksissa NGC 4449 tapahtuu voimakasta uusien tähtien muodostumista. Massiivisia uusia tähtiä hehkuu vaaleansinisillä alueilla. Punertavilla alueilla tähtien synty on vielä alkutekijöissään. Kuva: ESA Hubble.
27. kesäkuuta 2013

Viime viikonloppuna minä ja perheeni osallistuimme Waken'in suvun laajimpaan sukukokoukseen vuosikymmeniin. Meitä oli 85 henkeä koolla. Kertomuksia, muistoja ja suvun historiaa käytiin laajasti läpi. Minä olin tutustunut ennestään kaikista 85 henkilöstä vain 14 ihmiseen.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Jeesus, osa1

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Jesus

Oikeassa yläkulmassa oleva kirkas tähti ei ole oman Linnunratamme tähtiä, vaan 11 miljoonan valovuoden päässä tapahtunut tähden räjähdys - supernova. Supernovia ei ole aiemmin havaittu näin lähellä. Kuva: ESA Hubble.
Osa 1/4: Ruut 4:1-22

Ruutin kirjan tapahtumat ajoittuvat Tuomarien aikaan, joka oli aika kauheaa aikaa siitä syytä, että ihmiset tekivät tuolloin sellaista, mitä oli heidän mielestään oikein eikä sitä, mikä olisi ollut oikein Jumalan silmissä. Siitä oli vääjäämättömiä seurauksia.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tarvitsemmeko opettajia?

Ross Rohde: Do We Really Need Teachers?

Tämä jousen muotoinen paineaalto leviää Orionin sumussa lähellä yhtä hyvin nuorta tähteä. Kuva: ESA Hubble.
Eräs ystäväni tekee työtä orgaanisen seurakunnan puitteissa itäisessä Aasiassa. Hän kysyi minulta seuraavan kysymyksen sähköpostilla: Mietin, miten voisin rohkaista Raamattua ahkerasti opiskelevia akateemisia ihmisiä kaikella rakkaudella tässä uskon yhteydessä, jossa eletään terveen orgaanisen seurakunnan keskellä. Eikö olekin ihmisiä, joita Jumala on armoittanut opettajiksi ja seurakunnan kaitsijoiksi, vai mitä?

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Jumalan sanan kuulemisen nälkä

Art Katz: A Famine for the Hearing of the Word

Kaunis spiraaligalaksi NGC 3982. Tiedemiehet tarkkailevat näitä voidakseen havaita räjähtäviä tähtiä. Tähän mennessä on kuvia vain parista tähdestä ennen räjähdystä (supernovaa). Kuva: ESA Hubble.
Koittaa aika - sanoo Herra Jumala - jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän. Aam.8:11.

Olen tullut siihen tulokseen, että nälänhätä ei aiheudu puhumisen puutteesta, vaan kuuntelemisen vähyydestä. On tullut sellainen voimistuva vaikutelma siitä, että Jumalan ihmiset eivät enää osaa kuunnella Jumalan sanaa. Toisin kuin Tessalonikan pakanasyntyiset ihmiset, jotka tulivat uskoon, ihmiset eivät nykyään usko, että sana jota he kuulevat, on todella Jumalan sanaa. Sen vuoksi sana otetaan vastaan vain silloin tällöin tai suorastaan välinpitämättömästi kuin se olisi ihmisten puhetta, toisin sanoen se ei pääse kunnolla vaikuttamaan.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu, Ruut ja Boas, osa3

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Boaz

Tässä nähdään kierteisgalaksi NGC 1483, joka sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla Delfiinin kuviossa. Tämä galaksi edustaa tyyppiä, jollaisia on 2/3 galakseista: sauvamainen keskus ja kierteet, joissa on uusia tähtiä sisältäviä sinisiä alueita. Kuva: ESA Hubble.
Ruut 2:1 - 3:18

Luonne
Olemme saaneet nähdä, että Boas on luonteeltaan hyvä ja kaikin puolin reipasotteinen mies, joka tekee sitä, mikä on oikein ja hyvää. Hänellä on hyvä sydän ja se näkyy hänen päätöksistään ja nuo päätökset taas puhuvat puolestaan tuoden hyvää mainetta.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Anna anteeksi, älä parjaa

Rick Warren: Choose Forgiveness, Not Gossip

Tämä galaksijoukko Abell 383 on niin massivinen, että se taivuttaa valoa kuin linssi. Kuva: ESA Hubble.
Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä. Sananl.17:9.

Myöntäkäämme siis tämä: kun sinun elämässäsi on joku raivostuttava naisihminen ja hän on taas tehnyt yhden raivostuttavimmista tempauksistaan, on lähes mahdotonta, ettet heti autoon päästyäsi soita kaverillesi ja valita: "Et kyllä usko, mitä se nainen taas teki!"

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Aitouteen, osa1

Ed Waken: Authentic (Part 1 of 4)

Tämä galaksi, jonka näemme sivulta, on NGC 7090 ja siinä on punertavia alueita, joissa vetykaasu hehkuu, koska uusia tähtiä syntyy niissä. Siinä on myös pimeitä kaasupilviä. Vastaavat pimeät kaasut pimentävät myös Linnunradalla tiettyjä taivaan alueita, joita astronomit sitten tutkivat eri aallonpituuksilla nähdäkseen njiiden läpi. Kuva: ESA Hubble.
Olin jokin aika sitten ulkomailla pitämässä esitelmää orgaanisesta seurakunnasta. Aina kun joudun puhumaan tulkin välityksellä, koen vaikeaksi solmia merkityksellisiä ihmissuhteita. Ellei keskustelu solju vapaasti sydänten tasolla, on vaikea päästä kovin merkittävään vuorovaikutukseen.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu, Ruut ja Boas, osa2

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Boaz

Tässä on galaksijoukko, jossa jokainen sisältää miljardeja tähtiä. Usein galaksit esiintyvät tällaisina ryhminä, jossa keltaiset vähän "suttuiset" galaksit ovat keskemmällä kuin toiset "siniset" galaksit. Kuva: ESA Hubble.
Ruut 2:1 - 3:18

Boas kysyi palvelijaltaan, joka johti leikkuuväkeä: "Kuka tuo tyttö on?" Palvelija vastasi: "Hän on se moabilainen, joka tuli tänne Noomin mukana Moabin maasta. Hän pyysi minulta lupaa poimia maahan pudonneita tähkiä viljankorjaajien jäljessä, ja nyt hän on ollut työssä yhtä mittaa aamuvarhaisesta tähän saakka. Hän ei ole levännyt juuri lainkaan." Silloin Boas sanoi Ruutille: "Kuulehan, tyttäreni! Älä mene muiden pelloille poimimaan. Jää tänne ja pysy minun palvelijattarieni mukana. Pidä silmällä, millä pellolla minun mieheni leikkaavat, ja kulje heidän jäljessään. Minä olen kieltänyt väkeäni koskemasta sinuun. Jos sinua janottaa, niin mene noiden astioiden luo ja ota sieltä vettä niin kuin muukin väki." Ruut 2:5-9.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kärkytään kunnioitusta ja ollaan ajanmukaisia

Ross Rohde: Being Respectable and Relevant

Kirkas tähti sumun keskellä on avaruuden kaahari, joka liikkuu 400.000 km:n tuntivauhdilla ja on kooltaan 90 kertaa auringon kokoinen. Kuva: ESA Hubble.
Suuri osa lähetyssaarnaajan koulutuksestani ja "urastani" kului siihen, että yritettiin keksiä tapoja, miten suhtautuisimme asianmukaisesti ja kunnioitusta herättävästi siihen kulttuuriin, jonka keskellä kulloinkin elimme. Onhan tällaisella paljon arvoa, erityisesti siinä, että opitaan hyviä toimintatapoja monikulttuurisessa ympäristössä ja osataan viestiä niin, että ajatustenvaihto toimii ihmisten kanssa, jotka ovat erilaisia kuin me.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Älä enää vaikene kaltoin kohtelustasi

Rick Warren: The Abuse Epidemic: Silent No More

Galaksi M81 sijaitsee "vain" 11.6 miljoonan valovuoden päässä ja siksi Hubble on onnistunut ottamaan siitä tämän terävän kuvan, jossa näkyy yksittäisiä tähtiä ja muita tunnistettavia kohteita. Kuva: ESA Hubble.
Minä ajattelin: "Olen varuillani, etten syyllisty puheissani syntiin. Minä sinetöin suuni, pysyn vaiti, kun jumalattomia on paikalla." Niin minä pidin suuni kiinni, olin mykkänä, minä vaikenin, mutta turhaan: tuskani vain yltyi. Sydämeni oli kuin tulessa, huokaukseni olivat kuumat kuin liekki. Minun täytyi avata suuni ja puhua. Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen! Ps.39: 2-5.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Boas, osa1

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Boaz

Tämä galaksi NGC 1073 on tyypiltään sauvamainen kierteisgalaksi, jollainen on otaksuttavasti myös Linnunratamme. Tällaisia galakseja tutkimalla pääsemme paremmin selville omasta kodistamme avaruudessa. Kuva: ESA Hubble.
Ruut 2:1 - 3:18

Tämän saarnasarjan otsikko on "Ruutin kirjan jälkikorjuu" ja käsittelimme jo osan "Ruut ja Noomi". Saimme tutustua kahteen leskeen. Toinen oli israelilainen nimeltään Noomi, joka muutti Israelista miehensä kanssa Moabin maahan. Siellä heidän kaksi poikaansa sitten menivät naimisiin moabilaisten naisten kanssa, joista toisen nimi oli Ruut.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Sanasta ja rukouksesta

Art Katz: On Prayer and Preaching

Tämä tähti tunnetaan Campbell'in vetytähtenä. Sitä ympäröi punertava kaasupilvi, jossa on vedyn lisäksi typpeä. Tähti on jossain elämänsä vaiheessa alkanut purkaa omaa materiaansa ympärilleen ilman, että se olisi varsinaisesti räjähtänyt. Kuva: ESA Hubble.
Minun mielestäni rukous ennen julkista saarnaa, sen aikana ja jälkeen vahvistaa sananjulistuksen laatua ja vaikutusta, jonka se saa aikaan - jota ilman kadotamme jotakin olennaista Jumalan aikomuksista.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kun sato on kypsynyt

Francis Frangipane: When the Crop Permits

Kissansilmä-sumu nähtynä Hubblen silmin. Tämä on ensimmäinen vastaava sumu, jota on koskaan havainnoitu. Siinä on räjähtäneen tähden jäänteet. Kuva: ESA Hubble.
On varmaa, että Kristuksen paluuta edeltävä ajanjakso tulee olemaan sekä vaikea että vaarallinen. Raamattu varoittaa, että Jumalan ääni saa kaiken järkkymään sekä taivaassa että maan päällä. Kaikki luotu järkkyy tai siirtyy sijoiltaan (Hepr.12:27).

perjantai 1. marraskuuta 2013

Hän pyyhkii kyyneleet

Tässä nähdään räjähtäneen tähden jäännökset, jotka ympäröivät laajenevana pilvenä tähden sydäntä. Kuva: ESA Hubble.
Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Saarn.9:1-2.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kuinka tappaa Jeesus-epidemia, osa2

Ross Rohde: How to Kill a Viral Jesus Movement

Nämä pilarit ovat vähän kuin stalakmiitteja tippukiviluolan pohjalla. Ne ovat tähtienvälistä jähmettynyttä vetykaasua ja pölyä, joiden sisällä kehittyy uusia tähtiä. Kuva: ESA Hubble.
13. huhtikuuta 2012

Tässä lisää muutamia syitä, joiden vuoksi herätykset kuolevat.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Etsi esimerkki, ole mallina itse

Rick Warren: Find a Model, Be aModel

Tämä kaasuvana on noin puolen valovuoden mittainen. Se on ilmeisesti syntynyt päissä sijaitsevien tähtien vetovoimasta. Kuva: ESA Hubble.
Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. Joh.13:15.

Oletko koskaan käyttänyt mallikaaviota? Jos olet joskus ommellut jotakin tai tehnyt puutöitä, olet käyttänyt mallia. Se on nopein tapa välttyä virheiltä, säästää aikaa ja oppia nopeasti.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Noomi, osa4

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Naomi

Supernovan jäänteet kolmena renkaana suuressa Magellanin pilvessä. Tähti räjähti 165000 vuotta eKr, mutta se voitiin havaita maassa vasta 1987. Kuva: ESA Hubble.
Osa 4/4: Ruut 1:1-22

Tyytyväisyys
Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. En usko, että osaisin toimia toisin kuin Noomi vastaavassa tilanteessa. Mutta tiedän, että hänen ei olisi pakko reagoida ihan noin. Monet ihmiset ovat kokeneet samaa - ja pahempaakin - ja he eivät ole silti tulleet katkeriksi, vaan ovat pysyneet tyytyväisinä.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lopun aikojen ennusmerkkejä, osa2

Art Katz: Prophetic Anticipations for the Last Days

Tämä kierteisgalaksi on yksi suuresta galaksijoukosta (yli 200 galaksia), joka sijaitsee Antlian tähdistössä (ns. Ilmapumpun alueella). Kuva: ESA Hubble.
Se todellinen seurakunta, joka nousee esiin, alkaa voida pahoin kaikesta ylimainostuksesta ja itsestään selvästä ennustettavuudesta, jota tuo puhtaasti fraseologinen kristinusko tuottaa. Se etsii uskon ja jumalasuhteen syvempää todellisuutta, laskien kustannukset ja ottaen yhä enemmän todesta oman identiteettinsä pyhiinvaeltajana, muukalaisena ja vieraana matkalaisena maan päällä.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kuinka tappaa Jeesus-epidemia, osa1

Ross Rohde: How to Kill a Viral Jesus Movement

Tässä nähdään avaruuden ilotulitusta naapurigalaksissa, jossa on tapahtunut tähden räjähdys - supernova. Jäänteet siitä näkyvät tällaisena värikkäänä pilvenä. Kuva: ESA Hubble.
13. huhtikuuta 2012

Kun Jeesus-tartunta lähtee leviämään (joita myös herätyksiksi kutsutaan), ne ovat jännittäviä, voimallisia ja hedelmällisiä. Ne voivat olla myös hämmästyttävän haavoittuvia. Jumala aloittaa monia tällaisia liikehdintöjä, mutta ne kuolevat ihmisen taitamattoman puuttumisen takia.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Noomi, osa3

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Naomi

Kaunista epäsymmetriaa edustaa tämä Linnunradan sisältä löytynyt kuolleen tähden jättämä kaasupilvi. Se on syntynyt, kun tähti on kuluttanut vetypolttoaineensa loppuun, mutta jäljelle jäänyt materia hehkuu valkoisen kääpiötähden ultraviolettivalossa. Kuva: ESA Hubble.
Osa 3/4: Ruut 1:1-22

Mutta Ruut sanoi: "Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!" Ruut 1:16-17.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Rakasta edes yhtä ihmistä

Francis Frangipane: Love Just One

Tämä näyttää vähän samalta kuin tulikärpäset yössä. Ylempi galaksi on jättiläiskokoinen ellliptinen galaksi, jonka radiosäteily on voimakasta, ja alempana nähdään "ylhäältäpäin" suuri kierteisgalaksi. Samaan maisemaan kuuluu useita muita galakseja, monet sivuttain nähtyinä. Kuva: ESA Hubble.
Kutsu ylhäältä
Surullista kyllä monet kristityt rämpivät eteenpäin jaksamatta toivoa mitään ylevämpää kuin pikaista armahdusta synnistä ja itsesyytöksistä. Pitäisikö syntisen tilamme alhaisuuden suoda meille veto-oikeus Jumalan suunnattomien lupausten edessä? Ehkei sentään! Sillä Jumalan sana vakuuttaa meille, että meidän kutsumuksemme - tunnemme itsemme miten alhaisiksi tahansa - on nousta ylemmäksi uskon luottamuksessa Jumalaan, joka on voimallinen, ja uskon luottamuksessa Kristuksen sovintotyöhön.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lopun aikojen ennusmerkkejä, osa1

Art Katz: Prophetic Anticipations for the Last Days

Muutama Linnunratamme tähti on tämän kauniin kierteisgalaksin edessä, jonka keskellä on lievästi sauvamainen kirkas keskus. Tämä NGC 3344, joka sijaitsee 25 miljoonan valovuoden päässä ja on kooltaan vain noin puolet Linnunradasta, nähdään onnekkaasti yläpuolelta, jolloin tutkijoiden on helpompi analysoida sitä. Kuva: ESA Hubble.
Yhteinen huoli ympäristöstä, taantuvasta taloudesta ja poliittisista myllerryksistä on viemässä meitä kohti maailmanlaajuista yhdentymistä. Turvallisuus ja oman edun varmistaminen tulevat todennäköisesti saamaan etusijan kansojen ideologisten erimielisyyksien ylitse samalla tavoin kuin suurimpien kirkkojen väliset opilliset erot tullaan asettamaan sivuun pyrittäessä keskinäiseen sopuun ja yhteyteen.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Noomi, osa2

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Naomi

Pienet valopisteet, jotka näyttävät lintuparvelta, muodostavat kääpiögalaksin ESO 540-31. Tämä tähtijoukko sijaitsee 11 miljoonan valovuoden päässä maasta Valaan tähdistössä. Se sisältää joitakin satoja miljoonia tähtiä. Se on "vähän" verrattuna vaikkapa Linnunrataamme, jossa on tähtiä tuhatkertainen määrä. Kuva: ESA Hubble.
Osa 2/4: Ruut 1:1-22

Noomi sanoi miniöilleen: "Palatkaa kumpikin äitinne luo. Olkoon Herra teille hyvä, niin kuin te olette olleet hyviä vainajiamme ja minua kohtaan". Ruut.1:8. 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Särkynyt sydän? Herra on lähellä

Rick Warren: Broken Heart? The Lord Is Close

Tässä kuvassa kaksi galaksia kohtaa toisensa. Isompi vääntynyt kierteisgalaksi ja alempi elliptinen luovat kuvan pingviinistä, joka hoivaa munaansa. Ylälaidassa on vielä kolmas galaksi kauempana ja pari oman Linnunratamme tähteä. Kuva: ESA Hubble.
Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Ps.34:18. 

Jokainen joutuu jonain päivänä kokemaan sydämensä särkymisen - ehkä pettymyksen, pelon, häpeän, torjutuksi tulemisen tai pilkkaamisen vuoksi. Ystävän ominaisuudessa sanoisin sinulle "olen pahoillani". Sitä todella olen. Otan osaa siihen tuskaan, jonka olet kokenut, sillä Jumalakin välittää sinusta. Hänkin kärsii kanssasi. Mitä Jumala tekee, kun sinä itket? Hänkin itkee.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

"Nyt minä kiitän Herraa", osa2

Francis Frangipane: "This Time I Will Praise the Lord"

Tässä kuvassa on NGC 3314, jossa kaksi galaksia näyttää olevan törmäämässä toisiinsa. Vaikutelma on kuitenkin väärä - ne ovat vain samassa linjassa maasta katsoen. Kuva: ESA Hubble.
Lea oli etsinyt tyydytystä elämäänsä, mutta sai kokea vain sydänsurua ja tuskaa. Mutta kun hänestä tuli todellinen Jumalan palvelija, hän sai kokea suurinta tyydytystä, mitä elämä voi antaa: hän alkoi tuottaa iloa Jumalalle.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Ruutin kirjan jälkikorjuu: Ruut ja Noomi, osa1

Matt Mitchell: Gleanings from the Book of Ruth: Ruth and Naomi

Tässä nähdään galaksijoukko ZwCl0024+1652 ja sen ympärillä outo rengasmainen kuvio, jonka arvellaan syntyneen ns. pimeän aineen vaikutuksesta. Pimeän aineen (josta ei tiedetä, mitä se on) olemassaolo on ollut teoreettista näihin asti. Kuva: ESA Hubble.
Osa 1/4: Ruut 1:1-22

Kutsun tätä lyhyttä (3 saarnan) sarjaa otsikolla "Ruutin kirjan jälkikorjuu". Siitä jo ilmeneekin, että kirjalla on kaksoismerkitys. Kerrotaanhan itse kirjassa jälkikorjuusta, maanviljelykseen kuuluvasta tähkien poiminnasta.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Hengellinen työ Jeesuksen herruudessa

Ross Rohde: Ministry with Jesus as Lord

Tämä "Kananmuna"-sumu on kuin väreilevä vesi, jonka alla on valonheittimiä. Kuoleva tähti valaisee erikoisella valollaan ympäröivää kaasua noin 3000 valovuoden päässä maasta. Kuva: ESA Hubble.
Raamatun lause "Jeesus on Herra" on enemmän kuin vain oikea teologinen väittämä, sen pitäisi olla meidän kuuliaisuutemme vakuutus. Sen pitäisi olla 'kutsu asepalvelukseen'. Meidän täytyy päästä eteenpäin siitä, missä esitämme vain teoreettisia väittämiä, ja antaa totuuden kyllästää jokaisen ajatuksen ja teon, mukaan lukien ne teot, joita teemme hengellisen työn merkeissä.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kärsimyksen tarkoitus

Rick Warren: The Purpose of Redemptive Suffering

Tämä Bumerangisumu on luultavasti kaikkeuden kylmin alue. Se sijaitsee Kentaurin tähtikuviossa n. 5000 valovuoden päässä maasta. Se on nimetty aiempien havaintojen perusteella, mutta Hubblen ottamien kuvien perusteella sen nimeksi sopisi paremminkin "Rusettisumu". Kuva: ESA Hubble.
Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia... Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea. 2.Kor.1:4,6.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Hengellisen tiedon keräilijät

Ed Waken: Spiritual Information Addicts

Tässä näkyvä harsomainen pilvi on osa Joutsenen tähtikuvion sumua. Aine on peräisin 15.000 vuotta sitten räjähtäneestä tähdestä. Kuva: ESA Hubble.
3. maaliskuuta 2011

Useimmista amerikkalaisista näyttää tärkeältä kerätä lisää tavaraa. Kuinka monta polkupyörää tarvitsen täyttämään takapihaani tai roikkumaan autotallini kannattimissa, että niitä olisi tarpeeksi? Tarvitsenko vielä yhden pihakaluston lisää, jos käytän niitä kerran tai enintään kolme kertaa vuodessa?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

"Nyt minä kiitän Herraa", osa1

Francis Frangipane: "This Time I Will Praise the Lord"

ARP 148 on kahden galaksin kolari, jossa jäljelle jää renkaan muotoinen galaksi ja toinen pitkänomainen "ranskanpulla". Tämä yhteentörmäys on meneillään Ursa Majorissa eli Ison Karhun alueella n. 500 miljoonan valovuoden päässä. Kuva: ESA Hubble.
Emme selviä elämästä joutumatta kokemaan kärsimyksiä. Tuskat ja pettymykset ovat tässä maailmassa väistämättömiä. Mutta se, kuinka käsittelemme takaiskujamme, muovaa meidän luonnettamme ja valmistaa meitä ikuisuutta varten. Oma asenne on ratkaiseva tekijä siinä, miten suojassa olemme ristiriidoilta.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Jeesus-liikehdinnän tunnusomaisia piirteitä

Ross Rohde: Characteristics of a Jesus Movement

Tässä kuvassa on kierteisgalaksi NGC 4517. Se on hieman suurempi kuin meidän Linnunratamme ja sen yläpuolella on kuin kruununa kirkas tähti (joka ei ole osa galaksia). Galaksi sijaitsee noin 40 miljoonan valovuoden päässä Neitsyen tähtikuviossa. Jo William Herschel teki havaintoja tästä 1784. Kuva: ESA Hubble.
En erityisemmin pidä sanasta "herätys". Osaksi se johtuu siitä, että se merkitsee niin eri asioita eri ihmisille. Niille, jotka innokkaasti evankelioivat, se merkitsee sitä, että ihmisiä tulee paljon uskoon. Toisille taas siinä puhutaan Jumalan kansan keskellä tapahtuvasta uudistumisesta kohti pyhempää elämää ja suurempaa antautumista Jumalalle. Monille, jotka tulevat karismaattisista tai helluntailaisista piireistä, painopiste siinä on Hengen aikaansaamissa yliluonnollisissa voimateoissa. Joten mitä herätys on?

perjantai 20. syyskuuta 2013

Hurmaa Jumalasi

Ed Waken: Romancing God

Tässä näkyy valovuoden mittainen kaasuvana, joka koostuu tähtien välisestä aineesta. Tämän toukkaa muistuttavan hahmon päässä on erittäin kuumia tähtiä, joiden energia saa kaasun virtaamaan. Kuva: ESA Hubble.
25.helmikuuta 2011

Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin. Ps.119:97.

Voidaan kysyä, miten pitäisi ymmärtää tämä, että voi rakastaa Jumalan sanaa niin, että miettii sitä päivät pitkät? Puhutaanko siinä vain Raamatun ihmisistä tai joistain super-kristityistä? Kuinka voimme rakastua Jumalan sanaan?

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Älä anna pettää itseäsi, osa2

Peggy Kannaday: Do Not Be Deceived

Tässä kuvassa on ns. Kärrynpyörä-galaksi. Pienempi galaksi on oletettavasti kulkenut tämän galaksin läpi ja vienyt mukanaan osan sen materiasta. Kuva: ESA Hubble.
Kristityt tulevat tuomitsemaan maailman ja enkeleitäkin
Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi? Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina? Jos te saatte tuomita maailmaa, ettekö muka kelpaa tuomareiksi vähäpätöisissä asioissa? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin - kuinka emme sitten voisi ratkaista tämän elämän asioita? Mutta kun teillä on riitaa maallisista asioista, te otatte tuomareiksi sellaisia, joille seurakunnassa ei anneta mitään arvoa. Saisitte hävetä! Eikö omassa joukossanne ole yhtäkään viisasta, joka pystyisi ratkaisemaan kahden veljen välisen riidan? Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä! 1.Kor.6:1-6.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Odota, että Jumala vastaa rukouksiisi

Rick Warren: Expect God to Answer Your Prayers

Tämä erikoinen galaksi on NGC 524, joka sijaitsee 90 miljoonan valovuoden päässä Kalan tähdistössä. Tyypiltään se on linssimäinen eikä siinä erotu erillisiä spiraalimaisia kierteitä. Kuva: ESA Hubble.
Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Jaak.1:5-6.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Hyvän uutisen päivä, osa2

Tässä on kuva uusista kirkkaista tähdistä, jotka ikäänkuin syövät ympärillä olevaa kaasupilveä. Kuva: ESA Hubble.
Raamattu kertoo nälänhädästä, joka aiheutui Samarian piirityksestä (ks.2.Kun.6:24-33). Piirityksen vuoksi elintarvikkeiden hinnat nousivat pilviin: Aasinpää maksoi silloin kahdeksankymmentä sekeliä hopeaa ja neljännes kab-mittaa kyyhkysenlantaa viisi hopeasekeliä. (2.Kun.6:25).

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Loukkaantumaton mieli, osa3

Francis Frangipane: Unoffendable, part 2

Tutkijat ovat kiinnostuneita siitä, miten tähdet kehittyvät ja mikä antaa alkusysäyksen tähden syntymiseen. Tällaiset "hattara-galaksit" kuin NGC 2841, joissa ei ole selvästi erottuvia kierteitä, ovat erityisen arvoituksellisia. Kuva: ESA Hubble.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan... Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Matt.24:10,12.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Älä anna pettää itseäsi, osa1

Peggy Kannaday: Do Not Be Deceived

Tässä kuvassa on kierteisgalaksi NGC 1313. Kuva on koostettu usean eri laitteen ottamista kuvista. Kuva: ESA Hubble.
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. 1.Kor.6:9-11.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Hyvän uutisen päivä, osa1

Läheisessä kääpiögalaksissa NGC 1569 tapahtuu tähtien syntymistä ja supernova-räjähdyksiä, jotka saavat vetykaasun hehkumaan. Uudet tähdet puhaltavat ikäänkuin kuplia kaasupilveen. Kuva: ESA Hubble.
Toinen Kuningasten kirja kertoo profeetta Elisan elämästä Israelin kuningas Joramin hallitessa Samariassa. Elisa on mukana sotaretkellä Moabiin, jossa Joram joutuu vesivarojen loputtua paniikkiin ja syyttää heti Jumalaa lähestyvästä tappiosta (2.Kun.3:10). Tyypillinen epäuskon ilmaus - vaikeuksien kohdatessa Jumala on syyllinen!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Virheisiin sortumista Herran työssä

Ross Rohde: Making Mistakes with Jesus

Hubble-teleskooppi maan kiertoradalla. Kuva: ESA Hubble.
Tein eilen virheen seurakunnan aloittamisessa. Olen ollut istuttamassa seurakuntaa San Rafaeliin Kaliforniaan noin kuukauden ajan. Tämä on työtä seurakunnan alkuun saamiseksi ihmisten keskellä, jotka eivät ennestään ole kristittyjä. Olin jo voittanut muutamia uskoon. Mutta eilisillasta muodostui virheistä koottu komedia. Lyhyesti sanoen en saanut mitään kontaktia ryhmään, vaikka he odottivat minulta sitä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Loukkaantumaton mieli, osa2

Francis Frangipane: Unoffendable, part 2

Hubble kuvasi tässä Joutsenen tähtikuvion sumua, jossa syntyy uusia tähtiä. Kuvan keskellä hehkuu uusi tähti sumun sisällä ja saa aikaan tiimalasikuvion kaasun virratessa eri suuntiin. Kuva: ESA Hubble.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan... Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Matt.24:10,12.

perjantai 30. elokuuta 2013

Tätä on kysytty viime aikoina usein

Ed Waken: I've Been Asked This Question Alot Lately 

Tässä on lähikuva galaksista M66, joka on osa Leijonan tähtikuvion galaksiryhmää. Siinä on outoa epäsymmetrisyyttä ja sen keskus tuntuu siirtyneen paikaltaan. Vääristymiset johtunevat läheisten galaksien vetovoimasta. Kuva: ESA Hubble.
12.8.2009

Tällä viikolla olen ollut kahvilla ja lounaalla monen seurakunnan johtajan kanssa, joka toimii Phoenixin alueella. Olen myös ollut keskusteluissa monien orgaanisen seurakunnan edustajien kanssa, jotka kuuluvat meidän verkostoomme. Näyttää siltä, että Jumala on laskenut ihmisten tavoittamisen Jeesukselle morsiamensa sydämelle täällä Phoenix'issa ja ympäristössä.