sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Valon vuosi 2013

Spiraaligalaksi 30 miljoonan valovuoden päässä. Kuva on kooste useamman laitteen keräämästä aineistosta. Keskellä on voimakkaan säteilyn keskus, jonka aiheuttaa valtava musta aukko.Herra, emme paljon ymmärrä sinun luomistöistäsi, mutta kiitos, että kerrot meille kaiken tarpeellisen nyt - ja myöhemmin lisää! Kuva: NASA
Olen tehnyt uudenvuodenlupauksen: aion vaeltaa valossa tulevana vuonna 2013. Vaikea lupaus toteuttaa. Olla puhumatta takana pahaa kenestäkään. En usko pystyväni pitämään lupaustani 100%, mutta aion yrittää parhaani. Ylläoleva kuvakin kertoo valon voimasta. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Joh.1:5.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Betlehemin lasten murha

Tähdet syntyvät tällaisessa kaasupilvessä. Jumalan teot ovat ihmeellisiä sekä makromaailmassa että mikromaailmassa. Kuinka ihmeellistä onkaan lapsen kehittyminen äidin kohdussa! Kuva: NASA
Kuningas Herodes päätti Jeesuksen syntymän aikoihin surmauttaa kaikki 2-vuotiaat ja nuoremmat poikalapset Betlehemistä ja sen ympäristöstä, koska hän ei halunnut itselleen kilpailijaa, joka syöksisi hänet pois valtaistuimelta.

Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus: - Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole. Matt.2:16-18.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Syntymäpaikka: Trauma

Neptunus ja sen kuu Triton. Ihmeellisiä tekoja sinä teet, Herra. Niiden määrää en minä tunne. Joskus vain ihmettelen: miksi heitit minut näin kylmään maailmaan? Kuva: NASA
Tarkoitukseni on antaa vertaistukea niille, jotka kärsivät samantyyppisestä traumasta kuin minä. Traumaterapiaa tähän ongelmaani en ole saanut kuin itseltäni ja luulen, että muutkin tästä kärsivät ovat ongelmansa kanssa yksin.