torstai 30. elokuuta 2012

Rohkeus olla oma itsensä

Kaksi tähtirykelmää törmäyskurssilla. "30 Doradus Nebula" sijaitsee 170.000 vv:n päässä Linnunradasta. Herra, sinun luomakuntasi on täynnä ihmeitä. Kuva NASA
Jumala loi sinut ja hän teki sinusta yksilöllisen. Kukaan muu ei ole täysin samanlainen kuin sinä. On tärkeää kuitenkin ymmärtää, että sinusta tulee sinä vasta aikaa myöten. Et ole syntyessäsi vielä valmis. Usein ihmisen persoonallisuuden kasvu kestää koko iän.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Johtajuus

"Superkupla" Magellanin pilvessä, joka on pieni galaksi suhteellisen lähellä (160.000 vv) linnunrataamme. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, Herra. Kuva: NASA
Johtajuudesta paljon puhutaan ja opetetaan. Näin tehdään sekä seurakunnassa että maallisissa ympyröissä. Yrityksen johtaminen on tärkeä osa yrityksen menestystä. Seurakunnissa järjestetään seminaareja hengellisestä johtajuudesta.