keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Auktoriteetti: Kuinka Jeesus johtaa seurakuntaa

Ross Rohde: Authority: How Jesus Leads a Church

Tässä kuvassa nähdään vastasyntyneitä tähtiä Orionin sumun keskustassa. Tämä kohta sijaitsee siinä kohdassa Orionin tähdistöä, jota kutsutaan Kalevan miekaksi. Kuva: ESA Hubble.
Kirjassaan The Courage to Teach Parker J. Palmer puhuu opettajan auktoriteetista.
Kurinpidon ulkonaiset keinot voivat olla satunnaisesti apuna opettamisessa, mutta ne eivät korvaa auktoriteettia, sitä arvovaltaa, joka tulee opettajan sisäisestä elämästä. Vihjeen tähän antaa sana authority itse, kun sen ytimessä on sana author (kirjailija, tekijä, luoja).

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Länsimaiden johtajuudesta eteenpäin, osa1

Wolfgang Simson: Beyond Western leadership

Hubble-teleskooppi maan kiertoradalla. Kuva: ESA Hubble.
The Starfish Manifesto: ote sivuilta 456-457.

Jeesus oli aasialainen ja samoin hänen 12 apostoliaan. Kristuksen kirkko ei syntynyt Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa tai Uudessa Seelannissa eikä missään, mitä nykyään kutsumme ”länneksi”. Länsimaathan ovat olleet lähetystyön kohteena sille kristinuskolle, joka syntyi Aasiassa tai Lähi-idässä, ja siitä on tullut parhaimmillaankin vain väliaikainen kristinuskon kotipesä, turvasatama ja paikka, josta käsin muuta maailmaa on yritetty käännyttää monien erilaisten lähetyshankkeiden kautta ”lännen uskoon” (to convert “The Rest” with the religion of the West).

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Isoksi kasvamista

Ed Waken: Growing Up

Tämä kolmen galaksin joukko on nimetty koodilla ARP 274. Galaksit eivät välttämättä sijiatse kuitenkaan lähekkäin. Kuva: ESA Hubble.
Perjantaina 12.12.2008

Eräänä päivänä saattelin 6-vuotiasta pojanpoikaani kouluun. Phoenix'issä oli kylmä aamu, joten keksimme siinä kävellessä, miten pitää kädet lämpiminä. Parhaaksi keinoksi osoittautui sellainen tapa, että vedimme kädet hihojen sisään ja panimme kädet nyrkkiin. Kun keksimme sen, Parker nojautui minuun ja sanoi: "Pappa, minä olen melkein yhtä iso kuin sinäkin", vaikka hänen päänsä ylettyi vain kyynärpäihini asti. Me nauroimme ja juttelimme siitä, minkälaista on kasvaa isoksi.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Psalmi 74: ristiinnaulittu usko, osa2

Art Katz: Psalm 74: Crucified Faith

Tämä tähtijoukko NGC 4755 on nimetty Korurasiaksi. Kuva on otettu vaihteeksi teleskoopilla maasta käsin. Kuva: ESA Hubble.
Vihollisen taktiikkana on herättää pelkoa ja yrittää säikytellä meitä sen kautta, mitä näemme tapahtuvan. Reagoimmeko pelolla, annammeko näkyvien asioiden säikäyttää meidät vai luotammeko Jumalaan? Sen vuoksi psalminkirjoittajakin edelleen puhuu Jumalalle ja vetoaa häneen: "Kuinka kauan annat kaiken jatkua näin? Tiedän, että olet olemassa. Et ole vielä paljastanut kätesi voimaa. Olet sallinut oman temppelisi hävityksen ja sinun nimeäsi on häpäisty, mutta olet yhä siellä taivaassa ja voimme kääntyä puoleesi. Olet yhä Jumala".

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Päätön mies

Ross Rohde: A Body without a Head

Hubble-teleskoopin ottama kuva Marsista, jossa on kehittymässä myrsky sekä pohjoisnavalla että oikeassa alakulmassa ns. Hellas-tasangolla. Kuva: ESA Hubble.
1.Kor.12 kertoo meille hyvän luonnosta otetun vertauksen siitä, miten seurakunta toimii. Kukin uskova on sen mukaan ruumiin jäsen. Joku on jalka, toinen käsi, joku on silmä ja joku taas toimii korvana. Jokaisella on oma roolinsa ja jokainen tarvitsee toisia, jotta kokonaisuus voisi toimia ruumiina.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Avainasioita seurakunnasta, osa2

Ed Waken: Some Key Concepts of Church (as I see it :-)

Tämän kierteisgalaksin NGC 5584 avulla on tutkittu avaruuden laajenemista. Avaintekijänä tarkoissa mittauksissa ovat toimineet galaksin kefeidit. Kuva: ESA Hubble.
Kerroin ensimmäisessä osassa käsityksiäni avainasioista, jotka ovat tärkeitä seurakunnassa. Ensimmäisten neljän kohdan lisäksi tulee vielä muutamia lisää:

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Uskolliset ihmiset ovat anteliaita

Rick Warren: Faithful People Are Generous

Kotka-sumu sijaitsee 6500 valovuoden päässä ja siinä on kuumia, sinisiä tähtiä, joiden ultravioletti valo saa ympärillä olevan kaasun hehkumaan. Kuva: ESA Hubble.
Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Luuk.16:11-13.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Psalmi 74: ristiinnaulittu usko, osa1

Art Katz: Psalm 74: Crucified Faith

Yleensä ne tähtijoukot, jotka kiertävät Linnunrataa, ovat aika tiiviitä tähtirykelmiä, mutta tämä NGC 288 on melko väljä tähtijoukko. Siinä on monia pieniä auringon kaltaisia tähtiä, mutta myös vanhahkoja keltaisia jättiläistähtiä. Kirkkaat siniset tähdet ovat vielä vanhempia massiivisia tähtiä, joissa tapahtuu helium-fuusiota. Kuva: ESA Hubble.
Psalminkirjoittajien huuto nousee usein, lähes aina, epätoivosta: Jumala, miksi olet hylännyt meidät ainiaaksi, miksi vihasi hehkuu omaa laumaasi vastaan? Muista kansaasi, jonka kauan sitten itsellesi ostit (Ps.74:1-2).

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Avainasioita seurakunnasta, osa1

Ed Waken: Some Key Concepts of Church (as I see it :-)

Tässä on tyypillinen kierteisgalaksi NGC 4414, jonka keskustassa on vanhoja punaisia ja keltaisia tähtiä ja ulkolaidoilla uusia sinisiä tähtiä ja kaasupilviä, joista syntyy lisää tähtiä. Kuva: ESA Hubble.
Käsitykset, jotka liitetään sanaan "seurakunta" vaihtelevat aika paljon, niin sanoakseni. Ne voivat vaihdella hyvin vapaamuotoisesta ja pienestä monimutkaiseen ja suureen. Joillekin seurakunta merkitsee pitkäveteistä ajanhukkaa, kun taas toisille se merkitsee suurta rohkaisua ja elämän keskeistä aluetta. Joillekin seurakunta on vaihtoehto ja toisille se on pakollinen. On paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat pyhän henkilön ja pyhän paikan, jotta he voivat kutsua sitä seurakunnaksi, kun taas jotkut eivät tarvitse kumpaakaan. Käsityksiä ja niiden vastakohtia voidaan esittää loputtomiin.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Poliittisesta kristillisyydestä eteenpäin, osa2

Wolfgang Simson: Beyond political Christianity

Täydelliseltä spiraalilta vaikuttava kierteisgalaksi NGC 634, jossa tapahtui valkoisen kääpiötähden räjähdys vuonna 2008, mutta sen kirkas valo ei enää erotu tässä kuvassa, joka on otettu puolitoista vuotta myöhemmin. Kuva: ESA Hubble.
The Starfish Manifesto: ote sivuilta 453-454

Jumalan valtakunta on teokratia, Jumalan ehdoton hallintavalta. Niinpä meidän tulee Kuningas Jeesuksen nimessä luopua kaikesta kilpailuhengestä, jättää hyvästit kaikelle demokraattiselle hallinnolle ekklesian keskellä, ja mielihyvin antaa tapettavaksi kompromissein aikaansaadun, pinnallisen ja epäaidon yhteyden Pyhä Lehmä.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Väärin aloitettu

Ross Rohde: Starting on the Wrong Foot

Tämä epätavallinen galaksi on kuin rattaan pyörä. Sininen rengas sisältää kuumia nuoria tähtiä ja sisempi osa vanhempia tähtiä. Kuva: ESA Hubble.
Mikä on tärkein läksy, jonka olen oppinut orgaanisten seurakuntien alulle panemisessa? No, niitä on moniakin ja luulenpa, että minulla on uusiakin läksyjä opittavana. Mutta listallani on korkealla tämä periaate: älä aloita kotiseurakuntaa kokoamalla uskovia yhteen.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Luottamuksen Magna Carta

Magna Carta of Trust by an Out-Of-Control Disciple from Leonard Sweet's Soul Cafe

Hubblen huoltotyö käynnissä 2009, kuvassa astronautti John Grunsfeld ja hänen visiiristään heijastuu työpari Andrew Feustel. Kuva: ESA Hubble.
Olen osa seurakuntaa, joka on kontrollin ulkopuolella. Olin ennen kontrollifriikki, mutta nykyään olen opetuslapsi, joka ei anna kontrolloida itseään. Olen luovuttanut kaiken hallintavallan Jumalalle. Luotan Henkeen ja tottelen häntä. Olen hypännyt aidan yli, olen ylittänyt rajan, olen poistanut kaikki jarrut, en pitäydy mihinkään vanhaan. Mitään paluuta ei ole, ei mitään epäröintiä, viivyttelyä, perääntymistä, luovuttamista eikä vaikenemistakaan. Tämä on elämää, joka käy vastoinkäymisiä päin, menee systeemin ulkopuolelle, ylitse muurin, tämä on elämä-peli, jossa ei ole muuta maalia kuin "tapahtukoon sinun tahtosi"...