keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Uskolliset ihmiset ovat anteliaita

Rick Warren: Faithful People Are Generous

Kotka-sumu sijaitsee 6500 valovuoden päässä ja siinä on kuumia, sinisiä tähtiä, joiden ultravioletti valo saa ympärillä olevan kaasun hehkumaan. Kuva: ESA Hubble.
Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Luuk.16:11-13.

Uskolliset ihmiset ovat anteliaita silloinkin, kun heillä ei ole mitä antaa. Kuka tahansa voi olla antelias, kun hänellä on ylimääräistä. Minäkin voin antaa ajastani muille aina, kun minulla on ylimääräistä aikaa. Osaan olla antelias rahan suhteen aina, kun minulla on paljon rahaa. Osaan jakaa energiaani muille aina, kun minulla on paljon käyttämätöntä energiaa. Juuri silloin, kun minusta tuntuu, että minulla ei ole aikaa itselleni, kun minulla ei ole tarpeeksi energiaa, kun minulla ei ole tarpeeksi rahaa ja kun minulla ei ole riittävästi lahjoja jonkin suorittamiseen, Jumala sanoo: "Tämä on koetus. Minä tarkkaan sinua ja katson, oletko sinä uskollinen. Haluatko olla uskollinen ja luottaa minuun?"

Seuraavassa on viisi perusasiaa, joissa Jumala koettelee sinua, ja on myös valmis siunaamaan sinua:

1. Jumala antaa anteliaille ihmisille
Miksi Jumala haluaa, että olen antelias? Koska hän haluaa, että olen hänen kaltaisensa.

2. Kuuliaisuus Jumalan antamalle näylle tuo Jumalan huolenpidon
Jos teet, mitä Jumala kehottaa, Jumala antaa sinulle ne voimavarat, joita tarvitset, juuri oikeaan aikaan. Sitä tarkoitusta varten, johon hän on antanut näyn, hän antaa myös tarvittavat eväät.

3. Kun minä teen kaiken, mitä Jumala kehottaa tekemään, hän tekee kaiken, mihin minä en pysty
Jumala pyytää sinua toisinaan tekemään jotakin mahdotonta, jotta hän saisi sinun uskosi kasvamaan. Kun sinä annat sen vähän, mitä sinulla on, Jumala moninkertaistaa sen ja auttaa sinua toteuttamaan tavoitteesi.

4. Kun minulla on jokin tarve, minä kylvän siemenen
Mitä tahansa sinulla onkin, kylvä se niin kuin siemen kylvetään, ja se tulee sinulle takaisin.

5. Kylvämisen ja leikkaamisen välillä kuluu aina aikaa
Aina on tietty ajanjakso kylvämisen ja sadonkorjuun välillä. Mitä siinä välissä tapahtuu? Siinä sinun uskoasi koetellaan.

Haluatko olla uskollinen ja antaa, kun sinulla on niukasti? Haluatko sisukkaasti jatkaa oikealla tiellä? Haluatko tehdä, mitä Jumala kehottaa tekemään, vaikka se maksaisi mitä, ja sitten katsomaan, mitä Jumala tekee?

Mietipä asiaa:
  • millä tavoin olet ollut antelias rahan, ajan ja lahjojesi suhteen?
  • kuinka suhtaudut antamiseen silloin, kun sinulla itselläsi on niukasti annettavaa?
Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2013. Julkaistu luvalla. Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa: Purpose Driven/Daily Hope

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti