keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Auktoriteetti: Kuinka Jeesus johtaa seurakuntaa

Ross Rohde: Authority: How Jesus Leads a Church

Tässä kuvassa nähdään vastasyntyneitä tähtiä Orionin sumun keskustassa. Tämä kohta sijaitsee siinä kohdassa Orionin tähdistöä, jota kutsutaan Kalevan miekaksi. Kuva: ESA Hubble.
Kirjassaan The Courage to Teach Parker J. Palmer puhuu opettajan auktoriteetista.
Kurinpidon ulkonaiset keinot voivat olla satunnaisesti apuna opettamisessa, mutta ne eivät korvaa auktoriteettia, sitä arvovaltaa, joka tulee opettajan sisäisestä elämästä. Vihjeen tähän antaa sana authority itse, kun sen ytimessä on sana author (kirjailija, tekijä, luoja).
Auktoriteetti siis juontaa siitä, että opettaja on omien sanojensa luoja, omien tekojensa tekijä, oman elämänsä toimija eikä niinkään näyttelijä, joka puhuu edeltä laaditun käsikirjoituksen mukaan ja esittää roolia, joka on kaukana hänen oman sydämensä tunteista. Jos opettajien pitää luottaa pakkokeinoja edustavan lain tai tekniikan voimaan, heillä ei ole auktoriteettia ollenkaan.

Parker J. Palmer ei voisi olla enempää oikeassa. Auktoriteetti, todellinen arvovalta, juontaa sellaisesta, minkä opettaja on sisäistänyt. Mutta voidaan mennä askel eteenpäin: mikä on jokaisen uskovan sisällä, joka ohjaa toimintaa ja elämää ja sanoja, joita puhutaan? Jos sitä sisäistä "tekijää" ohjaa Jeesuksen henki, kuten pitäisi, silloinhan Jeesuksen henki ohjaa uskovaa ja Jeesuksesta itsestään tuleekin varsinainen "tekijä".

Tässä on se salaisuus, miten Jeesus johtaa uskovien kokoontumisia. Jokaisella uskovalla on Jeesuksen henki, joka asuu heissä. Kun he sitten tulevat yhteen (alkukielessä on sana ekklesia, joka tarkoittaa seurakuntaa), Jeesus on heidän keskellään. Tästä saadaan uutta valoa Matteuksen tekstiin: Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä. Matt.18:19-20. Tottakai hän on heidän kanssaan. Hän asuu jokaisessa uskovassa. Joka kerta, kun uskovat kokoontuvat, heillä on suora yhteys Jeesuksen johtajuuteen, hänen arvovaltaansa, sillä hän pystyy ohjaamaan jokaista uskovaa heidän sisimmässään asuvan hengen kautta, ja samalla hän pystyy johdattamaan myös heidän jokaista kokoustaan.

Tästä taas saadaan uutta valoa 1.Korinttilaiskirjeen kohtaan:  

Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.

Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;  mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset... 1.Kor.14:26-32.

Tässä kuvataan tapahtumia, jotka ovat hyvinkin yliluonnollisia, mutta toisaalta niiden pitäisi olla samalla hyvin normaaleja. Jeesus johtaa siinä uskovien ryhmää. Hän tekee sen hengen armolahjojen kautta, hän käyttää yksilöllisesti eri henkilöitä omien tarkoitusperiensä ilmaisemiseen. Seurakunta tässä odottaa ja samalla arvioi, kuinka Jeesuksen arvovalta ilmenee kussakin uskovassa, sen tapahtuessa toisinaan niin, että hän innoittaa jonkin laulun, joskus taas tuomalla esiin profetian, toisinaan antamalla jonkin opetuksen. Kaikki tämä julki lausuttu arvioidaan ja koolla olevat kysyvät itseltään "onko tämä Jeesukselta?" Viisaat seurakunnat etsivät Jeesuksen johtajuutta kaikista tilanteista, kaikista eri yksilöiden teoista. Niin tehdessään he luovuttavat johtajuuden hänelle kaikissa seurakunnan kokoontumisissa.

Mietittävää:
  • Miten tämä poikkeaa siitä, että ihmiset johtavat kokouksia omasta valta-asemastaan käsin?
  • Onko tämä ensi kerta, kun mietit auktoriteettia siltä kannalta, että se syntyy "tekijän" kautta?
  • Oletko koskaan ollut seurakunnan tilaisuudessa, jota Jeesus oli johtamassa?
  • Miksi tämä mahtaa olla epänormaalia nykyajan seurakuntien kokouksissa?
  • Tuntuuko tämä opetus sinusta epäkäytännölliseltä? Miksi?
Ross Rohde

Copyright © 2013 Ross Rohde. Artikkeli on suomennettu ja julkaistu luvalla kirjoittajan blogista Viral Jesus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti