sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kärsimyksen tarkoitus

Rick Warren: The Purpose of Redemptive Suffering

Tämä Bumerangisumu on luultavasti kaikkeuden kylmin alue. Se sijaitsee Kentaurin tähtikuviossa n. 5000 valovuoden päässä maasta. Se on nimetty aiempien havaintojen perusteella, mutta Hubblen ottamien kuvien perusteella sen nimeksi sopisi paremminkin "Rusettisumu". Kuva: ESA Hubble.
Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia... Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea. 2.Kor.1:4,6.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Hengellisen tiedon keräilijät

Ed Waken: Spiritual Information Addicts

Tässä näkyvä harsomainen pilvi on osa Joutsenen tähtikuvion sumua. Aine on peräisin 15.000 vuotta sitten räjähtäneestä tähdestä. Kuva: ESA Hubble.
3. maaliskuuta 2011

Useimmista amerikkalaisista näyttää tärkeältä kerätä lisää tavaraa. Kuinka monta polkupyörää tarvitsen täyttämään takapihaani tai roikkumaan autotallini kannattimissa, että niitä olisi tarpeeksi? Tarvitsenko vielä yhden pihakaluston lisää, jos käytän niitä kerran tai enintään kolme kertaa vuodessa?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

"Nyt minä kiitän Herraa", osa1

Francis Frangipane: "This Time I Will Praise the Lord"

ARP 148 on kahden galaksin kolari, jossa jäljelle jää renkaan muotoinen galaksi ja toinen pitkänomainen "ranskanpulla". Tämä yhteentörmäys on meneillään Ursa Majorissa eli Ison Karhun alueella n. 500 miljoonan valovuoden päässä. Kuva: ESA Hubble.
Emme selviä elämästä joutumatta kokemaan kärsimyksiä. Tuskat ja pettymykset ovat tässä maailmassa väistämättömiä. Mutta se, kuinka käsittelemme takaiskujamme, muovaa meidän luonnettamme ja valmistaa meitä ikuisuutta varten. Oma asenne on ratkaiseva tekijä siinä, miten suojassa olemme ristiriidoilta.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Jeesus-liikehdinnän tunnusomaisia piirteitä

Ross Rohde: Characteristics of a Jesus Movement

Tässä kuvassa on kierteisgalaksi NGC 4517. Se on hieman suurempi kuin meidän Linnunratamme ja sen yläpuolella on kuin kruununa kirkas tähti (joka ei ole osa galaksia). Galaksi sijaitsee noin 40 miljoonan valovuoden päässä Neitsyen tähtikuviossa. Jo William Herschel teki havaintoja tästä 1784. Kuva: ESA Hubble.
En erityisemmin pidä sanasta "herätys". Osaksi se johtuu siitä, että se merkitsee niin eri asioita eri ihmisille. Niille, jotka innokkaasti evankelioivat, se merkitsee sitä, että ihmisiä tulee paljon uskoon. Toisille taas siinä puhutaan Jumalan kansan keskellä tapahtuvasta uudistumisesta kohti pyhempää elämää ja suurempaa antautumista Jumalalle. Monille, jotka tulevat karismaattisista tai helluntailaisista piireistä, painopiste siinä on Hengen aikaansaamissa yliluonnollisissa voimateoissa. Joten mitä herätys on?

perjantai 20. syyskuuta 2013

Hurmaa Jumalasi

Ed Waken: Romancing God

Tässä näkyy valovuoden mittainen kaasuvana, joka koostuu tähtien välisestä aineesta. Tämän toukkaa muistuttavan hahmon päässä on erittäin kuumia tähtiä, joiden energia saa kaasun virtaamaan. Kuva: ESA Hubble.
25.helmikuuta 2011

Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin. Ps.119:97.

Voidaan kysyä, miten pitäisi ymmärtää tämä, että voi rakastaa Jumalan sanaa niin, että miettii sitä päivät pitkät? Puhutaanko siinä vain Raamatun ihmisistä tai joistain super-kristityistä? Kuinka voimme rakastua Jumalan sanaan?

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Älä anna pettää itseäsi, osa2

Peggy Kannaday: Do Not Be Deceived

Tässä kuvassa on ns. Kärrynpyörä-galaksi. Pienempi galaksi on oletettavasti kulkenut tämän galaksin läpi ja vienyt mukanaan osan sen materiasta. Kuva: ESA Hubble.
Kristityt tulevat tuomitsemaan maailman ja enkeleitäkin
Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi? Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina? Jos te saatte tuomita maailmaa, ettekö muka kelpaa tuomareiksi vähäpätöisissä asioissa? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin - kuinka emme sitten voisi ratkaista tämän elämän asioita? Mutta kun teillä on riitaa maallisista asioista, te otatte tuomareiksi sellaisia, joille seurakunnassa ei anneta mitään arvoa. Saisitte hävetä! Eikö omassa joukossanne ole yhtäkään viisasta, joka pystyisi ratkaisemaan kahden veljen välisen riidan? Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä! 1.Kor.6:1-6.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Odota, että Jumala vastaa rukouksiisi

Rick Warren: Expect God to Answer Your Prayers

Tämä erikoinen galaksi on NGC 524, joka sijaitsee 90 miljoonan valovuoden päässä Kalan tähdistössä. Tyypiltään se on linssimäinen eikä siinä erotu erillisiä spiraalimaisia kierteitä. Kuva: ESA Hubble.
Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Jaak.1:5-6.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Hyvän uutisen päivä, osa2

Tässä on kuva uusista kirkkaista tähdistä, jotka ikäänkuin syövät ympärillä olevaa kaasupilveä. Kuva: ESA Hubble.
Raamattu kertoo nälänhädästä, joka aiheutui Samarian piirityksestä (ks.2.Kun.6:24-33). Piirityksen vuoksi elintarvikkeiden hinnat nousivat pilviin: Aasinpää maksoi silloin kahdeksankymmentä sekeliä hopeaa ja neljännes kab-mittaa kyyhkysenlantaa viisi hopeasekeliä. (2.Kun.6:25).

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Loukkaantumaton mieli, osa3

Francis Frangipane: Unoffendable, part 2

Tutkijat ovat kiinnostuneita siitä, miten tähdet kehittyvät ja mikä antaa alkusysäyksen tähden syntymiseen. Tällaiset "hattara-galaksit" kuin NGC 2841, joissa ei ole selvästi erottuvia kierteitä, ovat erityisen arvoituksellisia. Kuva: ESA Hubble.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan... Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Matt.24:10,12.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Älä anna pettää itseäsi, osa1

Peggy Kannaday: Do Not Be Deceived

Tässä kuvassa on kierteisgalaksi NGC 1313. Kuva on koostettu usean eri laitteen ottamista kuvista. Kuva: ESA Hubble.
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. 1.Kor.6:9-11.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Hyvän uutisen päivä, osa1

Läheisessä kääpiögalaksissa NGC 1569 tapahtuu tähtien syntymistä ja supernova-räjähdyksiä, jotka saavat vetykaasun hehkumaan. Uudet tähdet puhaltavat ikäänkuin kuplia kaasupilveen. Kuva: ESA Hubble.
Toinen Kuningasten kirja kertoo profeetta Elisan elämästä Israelin kuningas Joramin hallitessa Samariassa. Elisa on mukana sotaretkellä Moabiin, jossa Joram joutuu vesivarojen loputtua paniikkiin ja syyttää heti Jumalaa lähestyvästä tappiosta (2.Kun.3:10). Tyypillinen epäuskon ilmaus - vaikeuksien kohdatessa Jumala on syyllinen!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Virheisiin sortumista Herran työssä

Ross Rohde: Making Mistakes with Jesus

Hubble-teleskooppi maan kiertoradalla. Kuva: ESA Hubble.
Tein eilen virheen seurakunnan aloittamisessa. Olen ollut istuttamassa seurakuntaa San Rafaeliin Kaliforniaan noin kuukauden ajan. Tämä on työtä seurakunnan alkuun saamiseksi ihmisten keskellä, jotka eivät ennestään ole kristittyjä. Olin jo voittanut muutamia uskoon. Mutta eilisillasta muodostui virheistä koottu komedia. Lyhyesti sanoen en saanut mitään kontaktia ryhmään, vaikka he odottivat minulta sitä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Loukkaantumaton mieli, osa2

Francis Frangipane: Unoffendable, part 2

Hubble kuvasi tässä Joutsenen tähtikuvion sumua, jossa syntyy uusia tähtiä. Kuvan keskellä hehkuu uusi tähti sumun sisällä ja saa aikaan tiimalasikuvion kaasun virratessa eri suuntiin. Kuva: ESA Hubble.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan... Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Matt.24:10,12.