keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jumalan erikoisalaa: mahdottomat asiat

Rick Warren: God's Specialty - The Impossible

Tässä on lähikuva Linnunradan keskustan alueesta. Aivan keskellä kuvaa on myös piilossa "hirviö" nimeltä Sagittarius A, massiivinen musta aukko, jonka ympäri koko galaksimme pyörii. Kuva: ESA Hubble.
Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. Ef.3:20-21.
Jumala on pätevä Isä. Hän pystyy hoitelemaan minkä tahansa ongelman, jonka tuot hänelle. Mikään ei ole hänen kykyjensä tai voimavarojensa ulottumattomissa. Mikään pyyntö ei ole hänelle liian suuri tai liian pieni.

Eräs nainen kerran kysyi minulta: "Rick, onko todella mahdollista kertoa Jumalalle aivan pienetkin asiat? Eikö minun pitäisi keskittyä puhumaan hänelle ainoastaan isoista asioistani?" Katsoin häntä silmiin ja sanoin: "Hyvä rouva, pystyttekö keksimään mitään asiaa, joka olisi Jumalan silmissä suuri? Kaikki on hänelle pientä. Ei Jumalalle ole olemassa mitään kovinkaan suurta. Kaikki asiat ovat hänelle pieniä."

Mikään ei ole hänen kykyjensä ulottumattomissa. Hän on kaikin puolin kyvykäs Isä.

Sen ymmärtäminen on tärkeää, sillä meillä on tämän kansan keskellä menossa kyvyttömien isien epidemia. Mahdatko olla huomannut, että kaikki isät TV:ssä ovat nykyään pelkkiä hössöttäjiä. Päteviä isähahmoja ei TV:ssä enää esitetä ollenkaan. Ei ole ketään "Isä Tietää kaiken" -hahmoa. Sen sijasta on Homer Simpson, "Family Guy" ja Raymond. Nykyajan isukit ovat jonkinlaisia vitsejä ja kaikki osaavat nauraa niille paitsi isukki itse. Sellaisia isähahmoja nykypäivän yhteiskunta suosii.

Tilanne on vähän sama kuin siinä jutussa, jossa pikkulapsi kehuu toiselle naperolle: "Minun isäni hakkaa kyllä sinun isäsi!" Johon se toinen nassikka vastaa: "Onko tuo nyt ihme! Pystyyhän siihen minun äitinikin!"

Mutta kukaan ei pysty hakkaamaan taivaan Isää. "Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle". Olen saksinut sanan "mahdoton" pois sanakirjastani, sillä sitä ei löydy minun Jumalani sanastosta. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta.

Tuntuu ihmeelliseltä muistella, miten lapset uskoivat minun osaavan korjata mitä tahansa, kun he olivat pieniä. Lapseni olettivat minun tietävän kaiken, korjaavan mitä vaan ja maksavan mitä ostoksia vaan. Kun he kasvoivat, he oppivat tietämään, että isällä oli rajallinen tietomäärä, rajallinen määrä energiaa, rajalliset voimavarat, rajalliset taidot - rajallisesti kaikkea.

Mutta taivaallinen Isäsi todella pystyy tekemään mitä vaan. Efesolaiskirjeessä sanotaan: Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa... (Ef.3:20-21).

Olen suuri uneksija. Minulla on ollut paljon suuria unelmia elämässäni. Olen nähnyt Jumalan toteuttavan koko joukon suuria unelmiani. Jumala sanoo: "En suuremmin välitä siitä, miten paljon osaat unelmoida, Rick. Pystyn silti parempaan. Olen suurempi. Pystyn unelmoimaan suuremmista asioista kuin sinä".

Eilisen mahdottomuudet ovat tämän päivän ihmeitä. Jumala on erikoistunut mahdottomuuksiin. Hän on pätevä Isä.

Mietipä:
  • Mitä sinun elämässäsi on sellaista, mitä olet epäillyt Jumalan kykenevän hoitelemaan?
  • Mikä on sinun elämäsi suurin unelma? Luotatko Jumalaan, että hän voi toteuttaa sen? Uskotko, että hänellä on varattuna sinua varten vielä suurempiakin unelmia?
Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2013. Julkaistu luvalla. Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa: Purpose Driven/Daily Hope

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti