sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pyhä Henki antaa voiman olla Kristuksen todistaja, osa3

Matt Mitchell: The Holy Spirit Empowers Us to Be Witnesses for Christ

Tässä on kääpiögalaksi DDO 68. Sen muoto on vielä epämääräinen, sillä se on luultavasti vasta kehittymässä uudeksi galaksiksi. Kuva: ESA Hubble.
20.huhtikuuta 2008
Ap.t.1:1-11

Pyhä Henki tuli juuri niin kuin Jeesus sanoi ja teki juuri sitä, mitä Jeesus lupasi. Hän antoi opetuslapsille voiman olla Kristuksen todistajia. Jerusalemissa. Mutta myös Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin asti.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Mihin seurakunta tarvitsee evankelistoja? Osa1

Ed Waken: Why Does the Church Need Evangelists?

Tämä on taiteilijan näkemys eksoplaneetasta HAT-P-11b sen ohittaessa keskustähtensä. Spektrometrin avulla on voitu havaita planeetan pinnalla vesihöyryä. Kuva: ESA Hubble.
Olen oppinut pitämään perhokalastuksesta. Minulla oli sellainen etu, että sain opastusta perhokalastuksen taitoihin eräältä osaavalta ystävältäni. Opin häneltä paljon ja sain muutamia oikein kivoja saaliita!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ole kipuiluissasi rehellinen

Rick Warren: Be Honest About Your Pain

Tämä kierteisgalaksi NGC 7793 sijaitsee n. 13 milj.valovuoden päässä maasta. Tämän galaksin muoto on epätavallinen, sillä sen kierteishaarat eivät erotu selkeästi. Tiedemiehet ovat löytäneet tästä galaksista mikrokvasaarin, joka on musta aukko, joka imee materiaa, mutta se sijaitsee poikkeavasti muualla kuin galaksin keskuksessa. Kuva: ESA Hubble.
Me puhumme teille avoimesti, korinttilaiset, sydämemme on avara... 2.Kor.6:11.

Kun puhut kärsimyksistäsi muiden ihmisten kanssa, sinun tulee osata kuunnella - erityisesti silloin, kun keskustelet toisen ihmisen kanssa, joka kipuilee juuri nyt samoja asioita.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Vaikutteille alttiina

Ross Rohde: Under the Influence

Supernova-räjähdyksen jäänteet. Tämä N 63A on syntynyt maassivisen tähden rajun räjähdyksen seurauksena. Kuva: ESA Hubble.
Paavali varoitti meitä neljä kertaa eräästä hyvin vaarallisesta asiasta, jota kutsutaan "maailman alkuvoimiksi". Hän sanoi, että voimme tulla näiden voimien orjiksi, jotka ovat heikkoja, surkeita (Gal.4:9), onttoja ja pettäviä (Kol.2:8).

perjantai 21. marraskuuta 2014

Odottamattomia vastoinkäymisiä

Francis Frangipane: An Un-envisioned Place

Tämä epäsäännöllinen galaksi 300 miljoonan valovuoden päässä on syntynyt yhteentörmäyksestä taustalla näkyvän galaksin kanssa. Törmäys tapahtui joskus 130 miljoonaa vuotta sitten! Kuva: ESA Hubble.
Jos tarkastelemme Raamatusta uskon sankareita, löydämme ihmisiä, jotka epäilemättä olivat näkynsä valtaamia. Mutta jos tutkimme asioita tarkemmin, huomaammekin, että nuo näkynsä valtaamat ihmiset löysivät usein itsensä tilanteista, jotka olivat täysin erilaisia kuin he odottivat. Juuri tällaisten odottamattomien vastoinkäymisten keskellä Jumala kasvatti palvelijoidensa luonnetta. Juuri sellaisissa tilanteissa Herra antoi voimansa ilmestyä ja toteutti palvelijansa kutsumuksen.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pyhä Henki antaa voiman olla Kristuksen todistaja, osa2

Matt Mitchell: The Holy Spirit Empowers Us to Be Witnesses for Christ

Hubblen 'silmälaseja' asennetaan. Hubblen peiliä piti korjata ja sitä varten se sai tämän näköä tarkentavan optisen laitteen. Kuva: ESA Hubble.
20.huhtikuuta 2008
Ap.t.1:1-11

Pyhä Henki antaa voiman olla Kristuksen todistaja 

Sen Jeesus lupasi juuri ennen taivaaseen astumistaan. Luemme Apostolien tekojen alusta 11 jaetta:

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Jumala rakastaa murtuneita

Rick Warren: God Loves You in Your Brokenness

Taiteilijan näkemys supernovasta eli tähden räjähdyksestä. Taiteilija on pyrkinyt kuvaamaan galaksissa M81 vuonna 1993 tapahtuneen räjähdyksen. Kuva: ESA Hubble.
Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Ps.34:18.

1.Moos.32 kertoo, että Jaakob paini erään miehen kanssa koko yön - mies oli oikeasti itse Jumala. Mies kysyi häneltä: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob." 1.Moos.32:27.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Onko evankelista syntisiä vai pyhiä varten?

Ed Waken: Are Evangelists for Sinners or Saints?

Tämä on R136 eli Doradus-sumu, jossa on vaikuttavin uusien tähtien joukko, mitä Linnunradan lähipiiristä löytyy (johon kuuluu n. 25 galaksia). Sumun keskeltä on kuoriutunut valtavia, massiivisia uusia tähtiä tuhansittain. Kuva: ESA Hubble.
Saan kysymykseeni poikkeuksetta vastauksen, että evankelistat ovat syntisiä varten (niitä varten, jotka eivät vielä ole Jeesuksen seuraajia). Näyttää siltä, että meidän käsityksemme evankelistan toimenkuvasta on muovautunut enemmän kuuluisien nimien ja voimallisten persoonien kuin Raamatun mukaan. Voidaan mainita sellaisia nimiä kuin Billy Graham, Aimee Semple McPherson, Luis Palau, D.L. Moody, Greg Laurie ja useita muita, jotka ovat olleet voimallisia saarnaajia ja julistaneet evankeliumia kansanjoukoille.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Inhimillinen kontrolli

Ross Rohde: Human Control

Tässä kuvassa on epäsäännöllinen galaksi IC 559. Muoto ei sovi mihinkään tyyppiluokitukseen. Se on luultavasti kehittynyt tällaiseksi jonkin toisen galaksin gravitaation johdosta. Kuva: ESA Hubble.
Keskustelen aika usein simple church -seurakunnasta sellaisten kanssa, joille asia on uusi. Koska simple church -seurakunta on niin erilainen kuin se mitä useimmat ennestään tuntevat, on melko yleistä kohdata määrätynlaisia reaktioita - useimmiten kielteisiä.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kristuksen tuntemisen täyteyteen, osa2

Francis Frangipane: Pursuing the Stature of Christ

Tässä on kahden galaksin yhteentörmäyksen tulos: epämääräisen muotoinen uusi galaksi NGC 3256 , joka etsii vielä kauan stabiilia muotoa. Kuva: ESA Hubble.
Nykyisessä seurakunnassa on oppeja, jotka ovat kasvaneet tärkeämmiksi kuin niiden osuus Jumalan sanasta edellyttää, ja siksi niillä on taipumus hämärtää meidän näkyämme Kristuksen kaltaisuudesta. Joistakin oppikäsityksistä  - kuten maallisen vaurastumiseen liittyvistä opetuksista tai ylösoton ajoituksesta - on voinut tulla tasapainoamme horjuttavia ohjenuoria, jotka helposti vievät meidät harhaan siitä totuudesta, joka löytyy lopultakin vain Jeesuksesta.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Pyhä Henki antaa voiman olla Kristuksen todistaja, osa1

Matt Mitchell: The Holy Spirit Empowers Us to Be Witnesses for Christ

Hubblen ottama kuva Marsista. Kuva: ESA Hubble.
20.huhtikuuta 2008
Ap.t.1:1-11

Opiskelemme siis edelleen Pyhän Hengen toimenkuvaa. Olemme viime aikoina oppineet, kuka Pyhä Henki on, mitä hän tekee meissä ja meidän kauttamme.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jumalan sana tekee terveeksi

Rick Warren: Following God's Laws Restores Your Health

Tässä kuvassa näkyy kaunis kierteisgalaksi PGC 54493, joka sijaitsee Vesikäärmeen tähtikuviossa. Kuva: ESA Hubble.
Milloinkaan en unohda sinun säädöksiäsi, ne antavat minulle elämän. (engl. "elämänilon ja terveyden"). Ps.119:93.

Jumalan sana sisältää käskyjä, joiden tarkoitus on suojella sinua ja varjella sinun elämäsi. Jos Jumala kehottaa tekemään jotakin, sinun on tarkoitus tehdä niin, ja jos Jumala kieltää jotakin, sinun ei silloin pidä tehdä sellaista. Joten miksi sinun kannattaa seurata Jumalan sanan ohjeita? Miksi sinun kannattaa ottaa Raamattu elämänohjeena?

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kaksi kuuliaisuustarinaa

Ross Rohde: Two Listening Stories

Astronautit korjasivat Hubble-teleskoopin lopulliseen kuntoon viidennellä lennolla. Se viivästyi vuoden 2008 lopulla, mutta matkaan päästiin viimein maaliskuussa 2009. Kuva: ESA Hubble.
Lois kertoo:
Olimme menossa El Pasosta kotiseurakuntakonferenssiin Dallasiin. Kun se oli ohi, me vietimme iltaa kämppäkaverin kanssa. Hän oli yksinhuoltajaäiti ja ollut jonkin aikaa työtön. Hänen tilanteensa oli toivoton. Kun vietimme aikaa yhdessä, kysyin Herralta, pitäisikö minun antaa hänelle rahaa. Herra sanoi "kyllä" ja minä kysyin "paljonko?" Hän sanoi "700 dollaria".