perjantai 29. elokuuta 2014

Opi tuntemaan Jumalaa paremmin

Rick Warren: Get to Know God Better

Tässä on kahden galaksin kolari meneillään Ison Koiran tähdistössä. Kuva: ESA Hubble.
Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Fil.3:10.

Sinut luotiin elämään Jumalan yhteydessä ja jos luulet, että voit elää onnellista elämää pyrkimättä tuntemaan Jumalaa paremmin, silloin petät itseäsi. Onnellisuus syntyy siitä, että oppii joka päivä tuntemaan Jumalaa hieman enemmän.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ammattimainen ote pois

Ross Rohde: Professionalism Must Die

Tässä näkyvä galaksi on muodoltaan vääristynyt, koska se on ilmeisesti kolaroinut toisen galaksin kanssa. Normaalisti kierteisgalaksit ovat sivulta katsoen tasaisen laakeita. Kuva: ESA Hubble.
Tänä aamuna keskustelin erään ystäväni kanssa puhelimessa projektista, joka hänellä on meneillään. Hän on ystäviensä kanssa harkitusti kehittelemässä evankelioivaa yhteisöä. Yksi sen osanottajista on papin ammatissa toimiva henkilö. Kun keskustelimme tämän yhteisön näystä, päädyimme puhumaan siitä, miten vaikeaa on papin virassa olevien tai entisten pastoreiden astua ulos virkapapin roolistaan.

perjantai 22. elokuuta 2014

Pyhä Henki asuu meissä, osa4

Matthew Mitchell: The Holy Spirit Dwells Inside of Us

Tässä on kuva tiheästä tähtijoukosta, jossa on eri-ikäisiä tähtiä. Ikä näkyy melko suoraan väristä: punaiset ovat vanhoja, keltaiset auringon kaltaisia keski-ikäisiä tähtiä ja siniset nuoria. Kuva: ESA Hubble.
30.maaliskuuta 2008
Joh. 14:16-17

3. Tämä totuus tekee meistä hänen kotinsa

Se tosiasia, että Pyhä Henki asuu meidän sisimmässämme, tekee meistä hänen kotinsa.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kuinka Jumala kasvattaa meitä nöyryyteen

Edward Waken: How God Developes Humility In Our Hearts

Tämä galaksi NGC 5548 pyörii massiivisen mustan aukon ympäri. Musta aukko sylkee sisästään materiavirtoja, jotka peittävät 90% muuten voimakkaista röntgensäteistä. Kuva: ESA Hubble.
Tulin melkein hajottaneeksi seurakunnan kahtia! Elettiin 80-luvun alkupuolta ja minä olin nuori ja kunnianhimoinen mies. Lukiossa minut oli abivuonna valittu luokkani johtavaksi oppilaaksi. Olin myös jalkapallo- ja painijoukkueen kapteeni ja muutenkin olin maailman keskipiste - niin ainakin luulin.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ota tukeva ote sanasta

Rick Warren: Get a Good Grip on God's Word

Tämä Hubblen ottama kuva Kölin sumusta (Carina) on kuin Tolkien Sormusten herran kuvitusta. Kohde on 7500 vv:n päässä. Kuva: ESA Hubble.
Pitäkää tiukasti kiinni elämän sanasta... Fil.2:16 (engl. NLT)

Jumala on luvannut antaa siunauksia elämääsi, jos sinä mietiskelet Jumalan sanaa ja sitten toteutat sitä.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Teemoja

Ross Rohde: Themes

Atlantis matkalla huoltamaan Hubble-teleskooppia. Kuva: ESA Hubble.
Jumala puhuu meille monin tavoin. Se on osa uuden liiton perintöä. Toisin sanoen se on osa kristittynä elämistä. Tosiaankin Jeesus sanoi, että hänen lampaansa kuulevat hänen äänensä (Joh.10:27). He eivät ainoastaan tunnista hänen ääntään, vaan he kuuntelevat sitä.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Pyhä Henki asuu meissä, osa3

Matthew Mitchell: The Holy Spirit Dwells Inside of Us

Tämä avaruuden valonheitin sijaitsee galaksin M87 keskuksessa, josta massiivinen musta aukko on sylkäissyt avaruuteen materiasuihkun, joka sisältää atomien osia, kuten elekroneja. Kuva: ESA Hubble.
30.maaliskuuta 2008
Joh. 14:16-17

2.Tämä totuus tekee meistä pyhiä

Sen tosiasian, että Pyhä Henki asuu meidän sisimmässämme, tulisi tehdä meidät pyhiksi. Jos Pyhä Henki asuu sinun sisimmässäsi, mikä sinä silloin olet? Pyhä?

perjantai 1. elokuuta 2014

Nöyryys - luonteen kypsymisen avain

Ed Waken: Humility - A Gateway Character Quality

Hubble-teleskooppi kuvattuna Atlantis-sukkulasta. Kuva: ESA Hubble.
Maailma opettaa meitä olemaan huomion keskipisteenä. Nykyään narsismi alkaa kehittyä ja vauvaiässä. Kun jo lasten ruokalapussa lukee "supermalli" ja kun tuttikin on jotain "blingiä", suunta on pahasti pielessä. Jos tämä ei riitä, joku tähti esittää uuden hitin "Koko maailma pyörii ympärilläni". Tässä muutama kertosäe: