keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Suuri Rohkaisija

Peggy Kannaday: The Great Encourager

Kahden galaksin muodostama 'ruusu' Arp 273. Pienemmän arvellaan kulkeneen isomman galaksin läpi ja aiheuttaneen sen muotoon vääristymiä. Kuva: ESA Hubble
Rohkaisun saaminen on yksi menestyksen avaintekijä missä tahansa hankkeessa. Sen vuoksi se on niin arvokas ja korvaamaton apu. Tiedän joukon monia tositapauksia, jolloin yksi rohkaisun sana nosti henkilön ylös pimeästä masennuksen tilasta ja auttoi tätä pääsemään eteenpäin loistaviin tuloksiin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Uudistuksesta eteenpäin, osa1

Wolfgang Simson: Beyond renewal

Tähtisumu NGC6357, jonka alaosassa olevan kaasun valaisee nuorien sinisten tähtien ultraviolettivalo. Yläosan kirkkaat tähdet ovat jopa 100 kertaa aurinkoa suurempia ja kilpailevat Linnunradan suurimpien tähtien tittelistä. Kuva: ESA Hubble
The Starfish Manifesto: ote sivuilta 440-441

Viimeisten 300 vuoden aikana on ollut kolme erilaista seurakunnan uudistumisjaksoa, jotka ovat vaikuttaneet miljoonien kristittyjen elämään ja sydämiin. Ensin oli pietistinen herätys, jota pitäisi mieluumminkin kutsua raamattuherätykseksi. Philip Jacob Spener (1635-1705), Saksan pietismin isä, huomasi, että seurakunta tarvitsi uuden suunnan ja että tarvittiin välttämättä pienryhmiä, jotka rohkaisivat ja opettivat uskovia. Hän alkoi pitää sellaisia kokouksia vuonna 1670 nimellä ”hurskaita kokoontumisia (collegia pietatis).


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Vahvistu, ole vahva

Kuvassa on M42, joka on osa Orionin sumua. Kuvan keskellä oleva tähti näkyy paljain silmin Orionin miekan tienoilla, joka riippuu kolmen tähden vyöstä. Kuva: NASA
Sinulla voi olla sydämelläsi täyttymätön haave - sinun unelmasi. Se voi olla puoliso, työpaikka, uusi koti, terveys. Mikä sinun tavoitteesi onkin, se on mahdollista saavuttaa Jumalan avulla. Raamattu lupaa: He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä (Jer.31:9). Jumala on luvannut johdattaa sinua, kun sinä hartaasti rukoilet ja tuot asiasi Jumalan eteen.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Armahdus katumattomalle kansalle

Francis Frangipane: Pardon for an Unrepentant People

ISS-avaruusaseman lentäessä pohjoisen Tyynenmeren ylitse, astronautit kuvasivat tämän näkymän 4. tammikuuta 2013. Kuva: NASA
Mooses lähetti Kanaanin maahan kaksitoista vakoojaa, jotta he raportoisivat alueen tilanteesta. Kun he palasivat, kymmenen heistä sanoi, että maa oli tosin hyvä, mutta maan asukkaat voittaisivat taistelussa israelilaiset. Vaikka Kaaleb ja Joosua olivat toista mieltä ja vakuuttivat, että israelilaiset pystyisivät varmasti karkottamaan maan asukkaat, kansa nurisi, valitti ja kapinoi, jopa uhkasi kivittää Kaalebin ja Joosuan ja palata uusien päälliköiden johdolla Egyptiin. Herran viha syttyi heitä vastaan ja oli vähällä tuoda tuomion kansan päälle (4.Moos.13-14).

torstai 14. helmikuuta 2013

Irti herätys-fantasioista, osa3

Wolfgang Simson: Beyond our revival fantasies

The Starfish Manifesto: ote sivuilta 438-440

Harso-sumu on syntynyt tähden räjähdyksestä. Kuva: HubbleSite
Apostolisuuden näkökulmasta… on äärimmäisen tärkeää, että pyhät saavat voiman tehdä työn – tavalliset, kasvottomat ihmiset, jotka ovat ainutlaatuisia Jumalalle [ordinary, faceless people made extraordinary for God], kuten ystäväni Felicity Dale sanoo mainiossa kirjassaan An Army of Ordinary People. Kristillisyyden kypsyyden mittaa sukupolvien yli ulottuva hengellisten lasten joukko, joka voimallaan vahvistaa toisia, jotta nämä saisivat varustuksen palvelemista varten. Yksi herätyskristillisyyden sudenkuopista on, että se on juuttunut melkeinpä päinvastaiseen. Ei sananjulistaja valtuuta ihmisiä, vaan ihmisjoukot valtuuttavat sananjulistajan, jota kannustetaan aina suurempaan merkitykseen niiden ihmisten toimesta, jotka kantavat häntä harteillaan.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Irti herätys-fantasioista, osa2

Wolfgang Simson: Beyond our revival fantasies

The Starfish Manifesto: ote sivulta 437

Tässä Orionin sumun yksityiskohdassa pöly- ja kaasupilvet kehittävät uusia tähtiä. Neljä kuumaa tähteä saavat sumun hehkumaan ultraviolettivalollaan. Kuva. HubbleSite
Joitakin aikoja sitten istuin Ryanairin lennolla Tampereelta Saksaan ja vieressäni matkusti yli 30 hengen ryhmä ihmisiä, jotka olivat jo yli viidenkymmenen ikäisiä. He olivat moitteettomasti pukeutuneita ja heillä oli kädessä lippuja, joissa luki ”Jeesus”. Niitä he hymyillen heiluttelivat koneessa. Keskusteltuani eräiden kanssa sain selville, että he ovat joukkoa, joka on vielä jäljellä ns. lestadiolaisesta herätyksestä, joka on saanut nimensä Lars Levi Laestadiuksen mukaan (1800-1861).

torstai 7. helmikuuta 2013

Irti herätys-fantasioista, osa1

Wolfgang Simson: Beyond our revival fantasies

The Starfish Manifesto: ote sivulta 436

Tuhansia uusia tähtiä syntyy tässä kosmisessa kaasupilvessä, joka tunnetaan Orionin sumuna. Tässäkin kuvassa on eri-ikäisiä ja kokoisia uusia tähtiä n. 3000 - kaikki vaan eivät näy näkyvän valon alueella. Kuva: HubbleSite
Olen ollut erään kiehtovan Jumalan miehen nimeltä Edwin Orr oppilas. Hän on järjestelmällisesti tutkinut ja opettanut suurista ja pienistä herätyksen ilmentymistä seurakunnan historiassa. Olen kuunnellut herätyssaarnaajia, kuten Stephen Olford, ja osallistunut herätystä käsitteleviin konferensseihin. Eräs niistä käsitteli Sveitsissä, paikassa nimeltä Les Diablerets, koettua herätystä. Olen tavannut Mary Peckhamin, joka sai osallistui viimeisimpään Euroopan maaperällä koettuun herätykseen.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Tuulenhuminaa

Spiraalin muotoinen galaksi M74, joka on hyvin samanlainen kuin oma Linnunratamme, mutta jonkin verran pienempi kooltaan. Kuva: HubbleSite
Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni." Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä." Room.11:2-4.