sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kristuksen tuntemisen täyteyteen, osa2

Francis Frangipane: Pursuing the Stature of Christ

Tässä on kahden galaksin yhteentörmäyksen tulos: epämääräisen muotoinen uusi galaksi NGC 3256 , joka etsii vielä kauan stabiilia muotoa. Kuva: ESA Hubble.
Nykyisessä seurakunnassa on oppeja, jotka ovat kasvaneet tärkeämmiksi kuin niiden osuus Jumalan sanasta edellyttää, ja siksi niillä on taipumus hämärtää meidän näkyämme Kristuksen kaltaisuudesta. Joistakin oppikäsityksistä  - kuten maallisen vaurastumiseen liittyvistä opetuksista tai ylösoton ajoituksesta - on voinut tulla tasapainoamme horjuttavia ohjenuoria, jotka helposti vievät meidät harhaan siitä totuudesta, joka löytyy lopultakin vain Jeesuksesta.

Jotkin seurakunnat korostavat liikaa oppia, joka koskee kielillä puhumista. Uskon vahvasti, että kaikki armolahjat ovat tätä päivää varten, mutta myös armolahjoista voi tulla monille opintuulia. Emme siis puhu mistään väärästä opetuksesta, vaan oikeista uskonkäsityksistä, joista vain on kehittynyt todellisen evankeliumin pilakuvia. Oikea ja tasapainoinen opillinen ymmärrys on perustavaa laatua oleva tekijä meidän hengelliselle hyvinvoinnillemme. Mutta jos jokin erityinen opinkohta syö meidän koko energiavarastomme niin että emme enää yritä päästä Kristuksen luonteen ja voiman omistamiseen, olemme luultavasti joutuneet harhaan.

Paavali myös totesi, että pyrkimyksemme tulla Kristuksen kaltaisiksi estää meitä joutumasta tuuliajolle "kaikenlaisten opin tuulten heiteltäväksi" (Ef.4:14). Tällainen "opin tuuli" on hengellinen virtaus, joka voi pyyhkiä yli seurakunnan tai kaupungin. Se on hengellinen "hyökyaalto", joka voi puhdistaa ja parantaa. Oikeanlainen hengellinen aalto voi vapauttaa suurenmoista iloa ja tuoda parantumista sellaisille elämämme alueille, joita Jumala ei ole ennen päässyt koskettamaan. Mutta jos olemme aina erilaisten virtausten perään, meidän on hyvä tietää: vuorovesi, joka tuo suurenmoisia voimavaikutuksia ja siunauksia, myös vetäytyy aina pois. Kun aalto on mennyt menojaan, se ei tarkoita, että Jumala olisi hylännyt meidät tai että hänen ikuiset suunnitelmansa olisivat muuttuneet.

Aito Jumalan Hengen liikehdintä, tulee se sitten tuoreena opillisen ymmärryksen lisääntymisenä tai ainutlaatuisina hengen voimavaikutuksina, on Jumalan antamaa, jotta me saisimme voimaa kasvaa enemmän Kristuksen kaltaisiksi ihmisiksi. Tosiasia kuitenkin on, olemme sitten valmistavassa ajassa tai keskellä Jumalan läsnäolon kirkkautta, ristin kantamisen keskellä tai liitelemässä ylösnousemusvoiman nosteessa, meidän tulisi kaikella innolla keskittyä päämääräämme Kristuksen kaltaisiksi tulemisesta.

Jos sinua hämmentää se, mitä seurakunnan keskellä on nyt menossa yleisesti ottaen tai jopa sinun itsesi kohdalla henkilökohtaisesti, muista: Jumala ei halua, että olet kaikenlaisten virtausten vietävänä tai opintuulien heiteltävänä. Keskeistä ei ole se, noudatammeko jotakin oppia tai jäämmekö jonkin virtauksen vietäväksi. Olennainen kysymys on se, pääsemmekö kasvamaan Kristuksen täyteyden täyden iän määrään.

Francis Frangipane
 

Copyright © 2014 Francis Frangipane. Tämä artikkeli on suomennettu Francis Frangipanen saarnakokoelmasta Francis Frangipane Messages.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti