sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Missä Jumala on, kun minulla on vaikeaa?

Rick Warren: Where Is God In My Struggle?

Kölin sumua (Carina). Kuva: ESA Hubble.
Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. Luuk.24:31.

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että Jumala on miljoonien kilometrien päässä? Tosiasia kuitenkin on, että hän ei ole kaukana. Minkä tahansa vaikeuden kanssa kamppailetkin, voit olla varma, ettet ole yksin. Jumala on aivan lähelläsi.

Mutta et ole ensimmäinen, joka ihmettelee, missä Jumala mahtaa olla, kun sinä itse olet liemessä. Ensimmäisenä pääsiäisaamuna Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen opetuslapset ihmettelivät samaa. Luukkaan evankeliumin luvussa 24 saamme seurata kahden opetuslapsen matkaa, kun he kulkivat Emmauksen tietä ja keskustelivat kaikesta, mikä oli tapahtunut viimeisten päivien aikana - Jeesuksen pidättämisestä, ruoskimisesta ja ristiinnaulitsemisesta - ja yrittivät saada selvää kaikesta, mitä oli tapahtunut. He luulivat, että Jeesus olisi Messias, ja nyt heidän unelmansa oli murskana. He olivat kuulleet kerrottavan, että Jeesuksen hauta oli tyhjä. He olivat kaikesta hyvin hämmentyneitä.

Yhtäkkiä Jeesus ilmestyi heidän vierelleen ja liittyi heidän seuraansa kävelemään yhtä matkaa. Mutta opetuslapset olivat niin murheissaan, että he eivät huomanneet mitään. Jeesus kysyi heiltä, mistä he keskustelivat, ja niinpä he ottivat hänet mukaan keskusteluun. Jeesus otti puheeksi niitä Vanhan testamentin kohtia, jotka valaisivat viime päivien tapahtumia.

Sinä iltana, kun he illastivat Jeesuksen kanssa, tapahtui jotakin, josta Raamattu kertoo näin: Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään. Luuk.24:31 KR38.

Kuvittele, miltä näistä opetuslapsista tuntui, kun he kokivat tällaista. Mies, jonka he uskoivat olevan Jumala, oli naulittu ristille ja kuollut. Sitten he kuulevat, että tämä onkin noussut kuolleista, mutta he eivät kykene uskomaan sellaista. Sitten vielä joku muukalainen kävelee heidän kanssaan palan matkaa, istuu aterialla heidän seurassaan, ja yhtäkkiä he havahtuvat ymmärtämään, että siinä on Jumala itse! Ja sitten tämä saman tien katoaa.

Opetuslapset eivät nähneet Jeesusta oman murheensa takia. Heidän piti kokea Jumalan erityinen ilmestyminen heille.

Niin sinunkin pitää kokea. En tiedä, mitä olet menettänyt juuri hiljattain - ehkä jonkun läheisesi, terveytesi, työsi, ihmissuhteesi tai jonkin muun tosi merkittävän asian. Mutta jos sinä olet joutunut kokemaan tuonkaltaisen suuren menetyksen, et ole ehkä tullut huomanneeksi, että Jumala on kulkenut sinun kanssasi koko ajan.

Et ole ollut koskaan, hetkeäkään yksin koettelemuksesi aikana. Et voinut nähdä häntä, mutta hän oli siinä vierelläsi.

Pyydä Jumalaa ilmestymään sinulle. Hän haluaa, että sinä näet hänet. Hän haluaa sinun tietävän, että sinua ei ole jätetty yksin.

Mieti näitä:
  • Millä tavoin Jumala antaa sinun kokea läsnäoloaan?
  • Millä tavalla sinun mielestäsi suru himmentää meiltä Jumalan valmistaman tien?
Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2014. Julkaistu luvalla. Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa: Purpose Driven/Daily Hope

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti