sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pyhä Henki antaa voiman olla Kristuksen todistaja, osa3

Matt Mitchell: The Holy Spirit Empowers Us to Be Witnesses for Christ

Tässä on kääpiögalaksi DDO 68. Sen muoto on vielä epämääräinen, sillä se on luultavasti vasta kehittymässä uudeksi galaksiksi. Kuva: ESA Hubble.
20.huhtikuuta 2008
Ap.t.1:1-11

Pyhä Henki tuli juuri niin kuin Jeesus sanoi ja teki juuri sitä, mitä Jeesus lupasi. Hän antoi opetuslapsille voiman olla Kristuksen todistajia. Jerusalemissa. Mutta myös Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin asti.

Se on vähän kuin sisällysluettelo Apostolien tekojen kirjaan. Se oli juuri sitä, mitä tapahtui, kun Pyhä Henki teki työtään seurakunnassa. Seurakunta lähti laajenemaan ja kulkemaan tutkimusmatkoille ja evankelioimaan Jerusalemista alkaen aina maapallon äärilaidalle asti.

Hän tekee sitä yhä! Sama luvattu Pyhä Henki antaa meille yhä tänäänkin voimaa olla Kristuksen todistajia. Käsitätkö, että juuri sinä olet Ap.t.1:8:n toteutuma?

Usein käytämme Ap.t.1:8 karttana, joka opastaa meitä evankeliointiin. Kuinka toimimme, että saavuttaisimme oman Jerusalemimme (oman kotikaupunkimme) tai Juudean (oman maakuntamme), oman Samariamme (ne, joiden kanssa emme haluaisi olla tekemisissä) ja maan ääret (maailmanlaajuisen lähetystyön kohteet). Se on hyödyllinen kysymys, kun haluamme soveltaa tätä jaetta vertauskuvallisesti.

Mutta Ap.t.1:8 ei ollut opetuslasten kohdalla tarkoitettu otettavaksi vertauskuvallisesti. Oli kysymys todellisesta Jerusalemista, todellisesta Juudeasta ja Samariasta ja todellisista maan ääristä. Missä kohtaa sinä elät tällä kartalla?

Mehän elämme maan äärissä! Tämä Lansen pikkukaupunki ei ollut silloin kartalla. Opetuslapset eivät edes tienneet tällaista Amerikan mannerta olevan olemassakaan, kun Jeesus antoi tämän lupauksen ja lähetyskäskyn. Mutta Pyhä Henki tiesi! Ja hän antoi voiman opetuslapsille tuoda evankeliumi meidänkin maahamme.

Hän tekee sitä yhä tänään! Pyhä Henki antaa meille voiman olla Kristuksen todistajia. Mutta miltä sellainen voima näyttää? Mitä onkaan pakattu tuohon sanaan "voima", joka on meidänkin ulottuvillamme? Osaan ajatella ainakin neljää asiaa:

1. Rohkeus
Pyhän Hengen voima muutti Pietaria ja muita opetuslapsia niin, että heistä tuli lukittujen ovien takana piilottelevien säikähtäneiden kissanpoikien sijasta rohkeita evankelistoja, jotka pelkäämättä kertoivat Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta tuhansille ihmisille tuossa vihamielisessä ilmapiirissä!

Rohkeus. Pelkäätkö sinä kertoa evankeliumia muille ihmisille? Minä pelkään ja minä olen sentään pastori! Tiedät varmaan, että olen pyörittänyt tietynlaista ruokapalvelua pyörillä noin puolen vuoden ajan? Yksi syistä, miksi aloitin sellaisen, oli tarve päästä keskelle asuinyhteisömme väkeä ja käden mitan päähän kadotukseen menevistä ihmisistä, jotta voisin kertoa heille Jeesuksesta. Minusta nimittäin tuntui siltä, että voisin aloittaa keskusteluja hengellisistä asioista ihmisten kanssa, jos tarjoilisin heille jotain lämmintä purtavaa. Kuinka monta sellaista keskustelua luulet, että sain aikaan?

Onhan noita jokunen ollut. Mutta ei kovin montaa. Joinakin kertoina koin Pyhän Hengen kehotusta sanoa jotakin ja johtaa keskustelua lyhyesti Kristus-aiheeseen. Mutta useimpina kertoina arastelin liikaa. Se palautui mieleeni, kun valmistelin tätä saarnaa. Pyhä Henki asuu sisimmässäni. Ja se merkitsee, että hän antaa minulle, jos olen kunnolla antautunut hänelle, VOIMAN olla rohkea. Ja rohkeuden avata suuni.

Tiedäthän, että kun on päässyt alkuun, tavallisesti homma muuttuu pian helpommaksi? Phil Alessi oli täällä viime viikonloppuna. Kuulimme paljon kertomuksia siitä, miten hän oli saanut olla Jumalan käytössä ja käydä keskusteluja ihmisten kanssa hengellisistä asioista. Luuletko, että hän on aina ollut niin hyvä soluttautumaan ja aloittamaan keskusteluja ihmisten kanssa? Ehkä hänellä on siihen erityinen lahja? Mutta minä luulen, että se syntyy siitä, kun antaa aina ja aina enemmän tilaisuuksia Pyhälle Hengelle ja suostuu siihen, että hän tekee rohkeaksi Kristuksen asialle.

Voima olla rohkea! Hän antaa jopa voiman kuolla Kristuksen tähden. Muistamme, että sama Pietari, joka Helluntaina nousi puhumaan ja johti 3000 ihmistä uskoon, kuoli kerran marttyyrina Kristuksen tähden. Sana, joka on käännetty sanalla "todistaja" jakeessa Ap.t.1:8 on kreikan kielessä "martures", josta meille on tullut sana "marttyyri".

Tarvitaan voimaa, jotta voi kuolla Kristuksen tähden. Ja Pyhä Henki on valmiina antamaan sitä meille! (jatkuu)

Matt Mitchell

Copyright © 2014 Matt Mitchell. Artikkeli on suomennettu ja julkaistu luvalla pastori Mitchell'in blogista Hot Orthodoxy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti