sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Apostolisuuden manifesti, osa4

Art Katz: An Apostolic Manifesto

Tässä on kuvattuna tähtitaivaan massiivisin galaksijoukko eli "lihavin kaikista". Se on kaukainen galaksijoukko ja sisältää satoja galakseja. Sen massaksi on laskettu suure, joka on 43% suurempi kuin entiset laskelmat. Massan ero johtuu pääasiassa ns. pimeästä aineesta. Kuva: ESA Hubble.
Tietäen, että sellainen tehtävä [Israelin ennalleen saattaminen] on olemassa, se vaatii myös uhrautuvan elämäntavan. Israelin ennalleen saattamisessa on kysymyksessä Kuningas ja hänen Valtakuntansa.

Jumala ei saata heitä ennalleen vain siksi, että he ansaitsevat oman maan pitkän diasporan jälkeen, vaan heidän ennalleen asettamisensa tapahtuu sen myötä, että he saavat kuninkaan, jotta Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe (Jes.2:3), siis lunastetun ja ennalleen asetetun kansan keskeltä. Sen tähden pimeyden voimat joutuvat raivon ja vihamielisen vimman valtaan kaikkea kohtaan, joka liittyy jotenkin juutalaisten turvallisuuteen, pelastumiseen ja lunastamiseen lopun aikoina. Juutalaisen kansan ennalleen asettaminen on vahvasti sidoksissa Jumalan valtakunnan perustamiseen tässä maailmassa, jossa pimeyden voimat ovat vääryydellä kähveltäneet itselleen vallan eivätkä halua luopua siitä ja luovuttaa pois anastamaansa toimivaltaa, jota ovat pitäneet hallussaan kenenkään heitä haastamatta ja kenenkään häiritsemättä tuhatvuotisten jaksojen aikanakaan. Tulevan Kuninkaan saapuminen merkitsee heidän valtakautensa loppua, kun hän istuutuu Daavidin huoneen valtaistuimelle Siionin vuorella lunastetun ja ennalleen asetetun Israelin kansan keskellä. Meidän tulee tuntea tämän lopullisen draaman kulku tai emme ymmärrä sitä kiihkoa ja raivoa, joka kaadetaan juutalaisten niskaan lopun lähestyessä. Pimeyden voimat tietävät kierossa ja turmeltuneessa viisaudessaan, että ainoa tapa torjua heitä uhkaava tuho on eliminoida juutalaiset, joiden paluu omaan maahansa lopulta koituisi heidän tuhokseen.

Jaakobin ahdistuksen aika, johon lopun aika huipentuu, ja joka tuo Israelin Kuninkaan takaisin kansansa keskelle ja hallitsemaan koko maailmaa, on seulonnan ja puhdistamisen aikaa. Seurakunnan on tunnistettava ja hyväksyttävä sellaisen haasteen äärimmäiset vaatimukset ja otettava halukkaasti vastaan sellainen aika niin kuin otetaan vastaan sen koko olemassaoloa koskeva hyvin keskeinen ja ensiarvoisen tärkeä asia. Meidän tulee olla hereillä ja selvillä näistä haasteista ja ottaa ne vastaan halukkaasti. Tähän ei voi päästä tiedostamattoman omaksumisen kautta. Meidän tulee ymmärtää, mikä merkitys näillä lopun ajoilla on juutalaiselle kansalle samoin kuin se, mikä rooli ja merkitys seurakunnalla on omaisuuskansaan nähden. Loppujen lopuksihan ihmisen iankaikkisuus määräytyy sen mukaan, miten suhtaudumme yhteen näistä Jeesuksen vähäisimmistä veljistä (vrt. Matt.25.40). Juutalainen ihminen on noina päivinä "yksi vähäisimmistä". Ne kaikkein onnellisimmat ja vauraimmat juutalaiset, jotka nyt ratsastavat menestyksensä aallonharjalla, omistavat kerran yhden ainoan paidan ja huomaavat olevansa hylättyjä lohduttomaan maailmaan ja äärimmäiseen köyhyyteen.

Meidän täytyy pitää kiinni tästä profeetallisesta näkemyksestä ja sitten päättää olla mukana heidän vapauttamisensa aikaansaajina tuona aikana. Yksi sellainen päätös, yksi tuollainen tietoinen harkinta, yksi tuollaiseen toimeksiantoon tähtäävä teko sisältää potentiaalia, joka muuttaa seurakuntaa voimallisesti. Jokainen näkökulma uskoon saa siinä uutta valaistusta, uutta tietoisuuden syvyyttä ja uutta tuntumaa todellisuuteen, kun tämä keskeinen avain sovitetaan seurakunnan olemassaolon lukkoon ja avataan näin sen olemassaolon päätarkoitus. Kaikki, mikä johtaa hienovaraiseen juutalaisvihaan, niihin antisemitismin jäänteisiin, joista saatamme luulla jo päässeemme eroon, huuhdelleen tässä pintaan. Seurakuntaruumiin pyhittämiseksi tulee olemaan Jumalan huuhteluohjelma, Jumalan voimallinen tehopesu. Hesekielin kirjassa Jumala sanoo Israelille: Minä vien teidät autiomaahan, loitolle kaikista kansoista, ja siellä minä otan teidät eteeni ja panen teidät vastaamaan teoistanne... Minä panen teidät kulkemaan sauvani alitse ja lasken teidät tarkoin. Hes.20:35,37. (jatkuu)

Art Katz

Art Katz (1929-2007) oli messiaaninen kristitty ja toimi sananjulistajana kotimaassaan Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti. Artikkeli on käännetty hänen nettijulkaisustaan Art Katz Ministries. Art Katz’in perintöä vaalii Ben Israel Fellowship. Julkaistu luvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti