sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuinka voit olla oma itsesi

Rick Warren: How to Be Yourself, not Someone Else

Tässä kuvassa on yhdistetty Hubblen ottama kuva ja parin harrastelijan kuvat kohteesta M106. Tämä galaksi on suhteellisen lähellä meitä (20 milj.vv). Kuva: ESA Hubble.
Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" Room.9:20. 

Koska Jumala parhaiten tietää, mikä on meidän parhaaksemme, meidän tulisi kiitollisina hyväksyä se, millaisiksi hän on meidät muovannut.

Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?" Room.9:20 KR38.

Kaikkivaltiudessaan Jumala muovasi sinun olemuksesi omia tarkoitusperiään varten, joten sinun ei pidä paheksua tai torjua sitä. Sen sijasta, että yrittäisit muovata itsestäsi jonkun muun kaltaista, sinun pitäisi ilolla ottaa vastaan se muoto, jonka Jumala on antanut juuri sinulle. Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Ef.4:7.

Osa oman itsensä hyväksymistä on hyväksyä omat rajoituksensa. Kukaan ei ole hyvä joka asiassa eikä kenenkään kutsumus ole olla kaikkea mahdollista. Meillä jokaisella on tarkasti määrätyt roolimme. Paavali ymmärsi, että hänen kutsunsa ei ollut saavuttaa kaikkea yksin tai miellyttää jokaista ihmistä, vaan keskittyä yksinomaan siihen tiettyyn palvelutehtävään, jota varten Jumala oli hänen persoonansa muovannut (Gal.2:7-8). Me taas emme ylpeile kohtuuttomasti, vaan sen mittapuun mukaan, jonka Jumala on meille antanut määrätessään, että työkenttämme ulottuu teihinkin asti. 2.Kor.10:13.

Ilmaisu "ulottuu teihinkin asti" tarkoittaa tässä sitä, että Jumala osoittaa meille itse kullekin työkentän ja toimintaympäristön. Sinun persoonasi on muovautunut tuomaan esiin sinun erikoistaitojasi. Jos yritämme venyä yli sen, mihin Jumala meidät suunnitteli, koemme stressiä. Samalla tavoin kuin juoksukilpailuissa jokaisella juoksijalla on oma ratansa, meidänkin tulee yksilöinä juosta sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme (Hepr.12:1).

Turha kadehtia kilpailijaa, joka juoksee viereistä rataa. Sinun pitää vain keskittyä juoksemaan maaliin oma kilpailusi. Jumala haluaa, että sinä nautit siitä, että saat tuoda esiin omaa persoonaasi. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen. Gal.6:4.

Saatana voi yrittää varastaa sinulta palvelemisen ilon parillakin tempulla: houkuttelemalla sinut vertailemaan itseäsi toisiin ja houkuttelemalla sinua mukauttamaan työsi muiden odotuksiin. Molemmat ovat tuhoisia ansoja, jotka estävät sinua palvelemasta sillä tavoin kuin Jumala haluaa. Heti kun kadotat ilon hengellisestä työstäsi, pohdi, onko syy siihen jompi kumpi näistä houkutuksista.

Mieti näitä:
  • Miksi luulet, että on niin helppoa vertailla itseään muihin, jopa hengellisessä työssäkin? Millä tavalla sellainen vaikuttaa työhösi ja Kristuksen ruumiiseen?
  • Millä tavalla Jumala on muovannut sinua hengellistä työtä ajatellen? Mitä rajoituksia sinun työnkuvaasi sisältyy?
  • Mistä tiedät, mitä odotuksia Jumala asettaa sinuun sinun työtäsi ajatellen? Mitä odotuksia luulet, että hänellä on?
Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2014. Julkaistu luvalla. Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa: Purpose Driven/Daily Hope

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti